perjantai 18. lokakuuta 2013

Näkökulmia lisätyöstä 3

Jatketaanpa juttua aiheesta lisätyö. Aiemmin olen kaksi onnetonta raapustusta teemasta kirjoittanut tänne ja tänne.

On aika luoda katsaus kolmososan merkeissä, sillä äsken tein ahaa-elämyksen arvoisen huomion.

Tein kuukausitason budjettia ensi vuodelle sellaisista laskuista, jotka tulevat maksuun harvemmin kuin kuukausittain. Aion siirtyä (monen muun aihepiirin blogistin tapaan) tehokkaampaan budjetointiin siirtymällä "kuukausilaskutukseen" erilaisten vuoden aikana maksuun tulevien kuluerien kanssa.
Tähän asti budjetointini on ollut löyhempää ja olen enemmänkin varautunut isompiin laskukuukausiin kuin säästänyt niitä varten etukäteen. Varautuminen on tarkoittanut tiukassa taloudessa tiukempaa kuukautta, parin-kolmen kuukauden välein.

Budjetin mukaisesti alan jo tässä kuussa siirtämään "kuukausieriä" vakuutuksista, auton kuluista jne. omalle tililleen. Kunhan tämä alkaa rullaamaan, tulee taloudenpito kokonaisuudessaan saamaan aivan erilaisen flown.

Tuon laskelman postaan varmaankin jo viikonlopun aikana.

Mutta siitä lisätyöstä:

Aivan viime hetkiin saakka lisätöistä ansaitsemani palkat ovat tulleet keskitetysti eri pankkiin kuin missä palkkatilini on. Nämä rahat ovat ohjautuneet milloin minkäkin velan maksuun. Suinkaan ne eivät ole riittäneet kaikkeen velanhoitoon vaan palkasta on maksettu loput. Nyt on kuitenkin velanhoito mitoitettu niin että palkka riittää velkojen maksamiseen elämiskulujen lisäksi (mikäli oikein pusertaa minimiin). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lisätyö ei enää ole välttämätöntä korttitalon pystyssä pitämiseen.

Aikamoinen vapautumisen hetki.

Asiassa on kuitenkin mutta. Tai montakin.

Mitä pidemmälle olen kulkenut tätä talouden tasapainottamisen polkua, sen enemmän ja suurempia tavoitteita olen mielessäni luonut. Lisätyö mahdollistaa vaikkapa nopeamman velanmaksun, säästämisen, myöskin elintason pitämisen miellyttävänä selkeän sitkuttelemisen sijaan. Kolme hyvää asiaa. Onpa vielä niin, että moneen tekemiseeni olen kiintynyt.

Harrastuksista on tullut työnkaltainen ansaintakeino, ja työnkaltaisista ansaintakeinoista on tullut harrastuksia. Koska varsinainen työni on vuorotyötä, on kovin vaikeaa sitoutua säännöllistä aikataulua vaativaan harrastustoimintaan. Tavallaan siis win-win -tilanne tässäkin. Harrastuksista maksetaan.

Iskostan mieleeni nyt enemmän kuin koskaan, että teen vain sen minkä koen mielekkäänä. Ei ole olemassa syytä miksi vapaa-ajalla ajaisin itseni loppuun, koska pakkoa ansaitsemiseen ei ole. Vain mahdollisuus ansaitsemiseen  ja sen tuomat etuudet.

Koen voimaantuvani kun teen niitä lisähommia mitä teen. En tiedä miten muutenkaan selittäisin asian. Viikottain joudun kuitenkin tuohon selittämisen tilanteeseen koska tietyt ihmiset "ovat huolissaan jaksamisestani". Muutamia ihmisiä, jotka tietyin väliajoin kysyvät saman asian. Yritän aina kertoa sen että on mahtavaa nukkua pitkään, mutta aivan hyvin voin sitten lähteä tekemään jotakin mistä saan hyvää mieltä, pääsen hyödyntämään niitä osaamisalueitani joita muuten en pääsisi, ja vielä saan palkkaa päälle. Kaikki työ-sanaan liittyvä ei ole pahaa, sillä on vain niin monitahoinen kaiku.

Tulee olemaan mielenkiintoista vuoden lopussa laskea kaikki eri tilinauhat yhteen ja katsoa miten paljon olen saanut työstä joka on enimmäkseen tuntunut muulta kuin työltä. Varmasti, aivan varmasti monet eurot ovat lipsahtaneet luokkaan "en tiedä minne ne käytin" mutta samalla olen iloinen että ansaitusta summasta on moni killinki lähtenyt sulattamaan velkavuorta.

Lisätyöt jatkuvat entiseen malliin ainakin kuukauden, pari. Ehkä kevennettynä ensi vuoden puolella. Tai sitten löydän uuden harrastuksen, josta vain sattuu saamaan palkkaa lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...