lauantai 1. helmikuuta 2014

Missä olet mestari? - eli vahvuudet hyötykäyttöön!

Mikä on Sinun palkinnon arvoinen taito? Kuva täältä
Lisätuloja. Lisäansioita. Lisätyötä. Rahaa. Tilipäivään vielä aikaa, rahat loppu? Jostain pitäisi saada lisää? Mikä avuksi?

Taloutensa kanssa taiteilevat oppivat "höyläämään juustostaan ohuempia viipaleita" l. nipistämään pienistä arkisista asioista. Kun tähtäimessä on rahakarikon välttäminen voi ohuiden siivujen leikkaamisen lisäksi varmistaa että juustoa on enemmän saatavilla. Eikös kuulosta paremmalta kun tietää että odottamassa on toinenkin juustokimpale edellisen loppuessa? (aivan toinen tarina on se pystyykö jatkamaan ohuilla viipaleilla kun juustoa on yhtäkkiä enemmän)

Kökköisestä alustuksesta asiaan. Kakkosduuneihin on kertakaikkiaan monenlaisia mahdollisuuksia, oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Ainoa vaihtoehto ei ole mennä TE-keskuksen tai vuokravälitysfirman listoja lueskelemaan. Näistä voi löytyä säännöllisempiä, osa-aikaisia töitä mutta koska tämä ei koske niitä, jätetään ne nyt rauhaan.

Otsikko kysyy, missä olet mestari? Oletus on se että jokaisella meistä on jokin sellainen mielenkiinnon kohde tai harrastus jossa olemme hyviä. Sellainen asia josta tiedämme enemmän kuin keskiverto kansalainen tai tuon asian/harrastuksen vasta-alkaja. Tässä kontekstissa mestaruutemme on vahvuus jonka voi valjastaa hyötykäyttöön.

Jos haluat edes teoriassa pohtia miten voisit saada lisätuloja hyödyntämällä sellaisia ominaisuuksia joita jo omaat, ilman erityistä koulutusta tai muita vaateita, toimi seuraavalla tavalla:

Listaa ylös kaikki harrastuksesi ja ammattiisi liittyvät taidot ja ominaisuudet. Asiat joista pystyisit puhumaan luontevasti vaikka kuinka pitkästi, asiat jotka kiinnostavat ja joista haluaisit tietää lisää, asiat joita osaat tehdä.

Lista voi olla hyvin tyypillinen listaus harrastuksia. Siellä voi olla lukemista tai kirjallisuutta yleisemmin, runoutta ja laulua, näyttelemistä, joukkue- tai yksilöurheilua, kielten osaamista, kokkausta. Lisäksi työhön liittyviä asioita, ammatti ja esim. erilaisten laitteiden käyttötaidot. Siellä on kuitenkin varmasti myös jotakin erityisempää, vaikkapa joogan alalaji x tai runonlausunta.

Tämä on lähtökohtana omien vahvuuksien hyödyntämiseen. Maailma on iso mutta pienemmissäkin kaupungeissa voi löytyä yllättävän paljon paikkoja joissa hyödyntää sitä omaa mestaruuttaan. Käytän tässä termiä mestari sen vuoksi että haluan korostaa ihmisen oman osaamisen ja tietotaidon tasoa ei-osaajan silmin katsottuna. Ajatelkaa: intohimoinen kotikokki, joka on vuosien saatossa oppinut vaikkapa ranskalaisen keittiön saloja, pystyy kertomaan minulle, arkiruoan tekijälle, ummet ja lammet ruoanlaiton hienouksista ja vivahteista. Hän on minun silmissä oman juttunsa mestari.

Avaa listassasi olevia käsitteitä. Jos olet laittanut kokkauksen listalle, avaa tarkemmin minkälaisessa kokkauksessa olet hyvä. Sinne voi tulla lisää asioita; ranskalainen keittiö, marjojen ja sienten säilöminen, villivihannekset. Toimi samoin muissa asioissa. Mitä spesifimpää osaamiseesi sisältyy? Oletko harrastanut kahvakuulaa ja ehkä opastanut muita tunneilla? Lukenut lajista omalla ajalla lisätietoa? Kaikki ne listalle vain.

Seuraavaksi voit lähteä ajattelemaan luovasti ja spontaanisti. Unohda jossittelut ja esteet. Käyttäen taitojasi, mitä sellaista voisit tehdä mistä saa rahallisen korvauksen? Myydä kakkuja läheisen toimitalon ilmaismyyjäisissä? Antaa kitaratunteja tuttujen lapsille ja marketti-ilmoitukseesi vastanneille? Antaa intialaista päähierontaa?

Osaamisperusteista listaa voi toki hyödyntää juurikin työkkärin sivuja tai vuokrafirmojen listoja katsellessa. Voit saada yllättävää tietoa itsestäsi. Mutta.

Laajenna perspektiiviäsi. Ideoi!

Melkeinpä voisi sanoa että kaikelle on oma paikkansa ja aikansa. Myös sinun osaamisellesi. Itsekin olen löytänyt useita tapoja hyödyntää osaamistani. Muutama harrastuksesta lähtenyt asia on muotoutunut vahvuuksiksi joita pystyn hyödyntämään lisätyönä. Olen löytänyt itseni opettamasta sellaisia asioita joissa aiemmin koin olevani oppilas. Oma mielenkiinto aihepiireihin sekä käytännössä opetuksen puute johtivat siihen että aloin miettimään mahdollisuutta josko asetelman voisi muuttaa toisinpäin. Jos tarjontaa ei ole, minä järjestän sitä!
Kansanopistot ja muut vastaavat kurssitusta tarjoavat tahot ovat yksi luonnollinen taho tarjota omaa osaamista käyttöön. Huomasin että en ole ainoa. Omaan suosikkiini, melko harvinaiseen mutta kiinnostavaan aiheeseen liittyvää kurssia oli tarjottu alueeni kansanopistolle myös toiselta taholta, usean sadan kilometrin päästä. Siispä minäkin otin yhteyttä laajemmin eri tahoille. Kerroin mitä voisin tehdä ja milloin. Tadaa! Kursseja järjestyi noin vain. Ja kun kaikkien aikojen ensimmäiseltä pitämältäni tunnilta selvisin hengissä, olin heti koukussa. Sain toteuttaa harrastustani, sain siitä palkkaa, loistavaa! Opetusta annan liikunnan puolella sekä hyvinvointiin liittyen.

Katsele alueesi opistoja ja kursseja tarjoavia tahoja. Ensi lukuvuoden opintotarjontaa valmistellaan jo nyt hiki hatussa, useimmissa paikoissa taitaa maaliskuu olla deadline mihin mennessä uusia kursseja olisi olla tarjottuna. Opistoille töitä tehdessä mukavinta on se että työ tehdään verokortilla eikä siihen tarvita esim. toiminimeä. Hyvä ajatus on selata nykyisen lukuvuoden tarjontaa, ainakin omalla seudulla valinnan kirjo on huikea, on ällistyttävää mitä kaikkea on mahdollista mennä oppimaan! Jos joku voi tarjota aurinkopaneelien rakennuskurssia jonka materiaalikustannukset oppilaille ovat n. 1000€, voi mielestäni silloin tarjota mitä vain. Monet ovat lyhytkursseja, jopa vain yhtenä päivänä parin tunnin kestäviä. On hyvä muistaa että jokaisen kurssin vetäjä on ennen kaikkea ihminen. Mahdollista heille, niin myös meille.
Itse pystyisin tekemään melko paljonkin opetustunteja niin halutessani, materiaalia ja eri vahvuuksia löytyy. Kuitenkin tämän olen pitänyt kohtuudessa. On mukava kuitenkin ajatella että jo nyt tiedän että tietyt viikonloput keväällä 2015 tulen olemaan opetustöissä, samoin tiedän jo nyt että silloin tienaan niin ja niin paljon ekstraa.

Vahvuudet voi viedä seuraavallekin tasolle. Toiminimen perustaminen on helppoa, eikä paperihommatkaan ylitsepääsemättömiä ole. Minulla on ollut toiminimi, nykyään sillä ei ole enää toimintaa koska aikaa menee niin paljon muuhun. Käytin kuitenkin juuri tätä osaamiskenttääni hyödykseni. Tarjosin itseäni erilaisiin tapahtumiin tekemään joko ilmaiseksi tai ihan nimellistä korvausta vastaan hommia, sitä kautta sain toimeksiantoja ja kutsuja järjestämään opetusta muualle. Koska olen ihan tavallinen ihminen ja vielä ei-niin-kauan aikaa sitten esiintymiskammoinen, voin sanoa että tämä ei ole mahdotonta oikeastaan kenellekään. Juuri kuulin radiossa kuinka joku kakkujen koristelusta pitävä nainen oli saanut tämän valjastettua niin että hän teki nykyään tuota koristelua tilauksesta muille.
Nykyään on saatavilla myös laskutuspalveluja, jotka hoitavat kaikki ilmoitukset ja palkanmaksun niin että omaa yritystä ei tarvita. Sitä voi lähteä kokeilemaan vaikka vanhusten palvelukodeissa hemmotteluhoitojen tekemistä ilman suurta riskiä kun rooli on palkollisen vaikka toimiikin itsenäisesti.

Jos antaudut nyt pohtimaan vahvuuksiasi ja heräisit huomenna "täydelliseen maailmaan", mikä olisi sinun tapasi ottaa vahvuutesi hyötykäyttöön?

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi muutama päivä sitten ja olen sitä intensiivisesti käynyt läpi vanhimmasta uusimpaan. Tähän mennessä talouteni - onneksi - on pysynyt hyvin kuosissa, eikä velkoja juurikaan (asuntolainaa lukuunottamatta) ole kertynyt. Kuitenkin olen teksteistäsi saanut paljon inspiraatiota säästämiseen ja ylipäätänsä elämään. Tämänkin postauksen inspiroimana keksin itselleni uuden tavan käydä käsiksi lisätienesteihin, tavalla jota en juurikaan työksi koe. :)

    SUURKIITOS!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...