keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kokemuksia kulutil(e)istä

Nyt muutaman kuukauden ajan olen käyttänyt kulutiliä, useampaakin, jakamaan epäsäännöllisten menojen vaikutusta yksittäisiin kuukausiin. Kokeilun perusteella hyvältä vaikuttaa.

Alunperin aloitin ottamalla käyttöön pääpankissani olleen ylimääräisen käyttötilin. Tein budjetin sellaisista kuluista jotka eivät tule maksettavaksi joka kuukausi. On helppo laskea mitä kustannukset olisivat kuukausitasolla jos ne pitäisi siten maksaa. Ajatus oli että siirrän tuon kuukausisumman kulutilille, josta voi sitten maksaa niitä muutaman kuukauden välein saapuvia laskuja.
Järjestelmänä tuo on näppärä jos ongelmia tulee esim. vakuutusmaksukuukausina.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Koin yhden kulutilin toki helpottavaksi mutta halusin pilkkoa sitä lisää.

Jatkoin avaamalla S-pankkiin ruokakukulutilin. Tai oikeastaan en avannut vaan nimesin siellä jo olemassaolevan käyttötilin uudelleen. Ruokaostokset olen maksanut suoraan palkkatililtä kuten oikeastaan kaikki muutkin menot. Olen nyt kolme tai neljä kuukautta käyttänyt tuota ruokatiliä ja pikkuhiljaa sopiva kuukausisumma alkaa vakiintumaan. Pidän tästä että yhdellä kortilla maksan vain markettiostokset.


Kävin S-Pankissa kysymässä ovatko mahdolliset lisätilit maksuttomia. "Kyllä" vastattiin ja minä avasin lisää tilejä.
Tammikuusta alkaen olen sen yhden kulutilin lisäksi jakanut palkkatililtä rahaa oheisille tileille.
Kiinteistövero laskutetaan kahdessa erässä, syys- ja marraskuussa. Aina se on yhtä ärsyttävää maksaa ja tuntuu että se on pois muista rahoista. Tänä vuonna olenkin valmistautunut paremmin! Koko summa tulee olemaan valmiina ennen kuin eräpäivät koittavat ja niiden kuukausien osalta jää viivan alle enemmän valuuttaa.

KodinKunnostus (tilin nimeämisessä merkkiraja) on nimensä mukaisesti tarkoitettu erilaisiin kunnostustöihin. Tänne kerääntyvä raha voi olla tarpeen kun terassi tarvitsee öljypintaa, makkari maalia tai tapettia jne. Erityistä ei ole tänä vuonna suunnitelmissa, siispä kovin paljon en kerralla tule tänne laittamaan. Vähän kuitenkin, jokainen euro helpottaa sitä hetkeä kun tarve tulee.

Lahjatili oli ensin joulutili, mutta koska joulun kulut eivät suuren suuret ole niin laajensin tämän kategorian koskemaan kaikkia lahjoja. Lapsi on siinä iässä että kaverisynttärikutsuja satelee useasti, omassa kaveripiirissä on kihlajaisia ja häitä, kastejuhlia ym. Jos lahjan voi ostaa rahalla joka on lahjoihin tarkoitettu niin mikä sen parempaa.

Osuusmaksutilille kerään S-osuuskauppojen jäsenyyksiä varten rahaa. Ostan jäsenyyksiä sitä mukaa kun tilille riittävästi rahaa tulee.

Rahastotilille tulevat vihreät bonukset, lisäksi olen palkasta siirtänyt paria kymppiä kerrallaan bonusten kaveriksi. Tuoltahan ne ohjautuvat automaattisesti rahastoon joka kohdallani on tuo Rohkea.

Pääpankkini kulutilille ohjautuu lehtien tilausmaksuja, vakuutuksia ym. harvemmin kuin kuukausittain laskutettavia maksuja varten tietty summa rahaa. Palkkatilille jää nykyään paljon vähemmän käyttörahaa kuin vielä puoli vuotta sitten. Tämä on ainoastaan hyvä asia sillä sitä miettii huomattavasti tarkemmin mihin rahansa käyttää kun sen saldo ei ole suuren suuri vaikka palkkapäivä olisi juuri ollut.

Haasteena tällaisen järjestelmän aloittamisessa on se, että jos niitä tavanomaista suurempia laskuja tulee heti kun ensimmäiset rahat on siirtänyt nimetyille tileille voi tulla tunne että sinne ei mitään kerrykään eikä siten sieltä voi mitään maksaa. Parin kuukauden päästä aloituksesta tilanne helpottaa.
Nimetyltä tililtä maksaminen muuten vähentää entisestään tunnetta että laskun maksaminen olisi "omista pois". Lisäksi mitä enemmän tilejä on, sen tehokkaammin voi painottaa eri tarpeita muuttamalla siirtosummia. Nyt esimerkiksi painotan kiinteistöveron säästämiseen etukäteen. Kun summa on tavoitettu voin painottaa muihin tileihin. Tarvittaessa laajennan järjestelmää entisestään nimeämällä lisää yhä tarkempia käyttökohteita uusille tileille.
Suosittelen ehdottomasti!

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näkökulma! Varmasti hyödykäs erityisesti noiden harvemmin maksuun tulevien kulujen osalta. Itse olen harkinnut että avaisin käyttötilin rinnalle ruokatilin mutta toisaalta mulla ei ole vielä ollut siihen tarvetta kun pysyttelen budjetissa aika hyvin.

    VastaaPoista
  2. Itse olen hyödyntänyt eri tilejä jo useamman vuoden. Käytössäni on s-tili, jolle molemmat puolisoni kanssa siirrämme tietyn summan kuussa. Sieltä maksetaan asuminen, sähkö, kotivakuutus ja ruokakulut + talouden mut yhteiset menot. Summa on jo vakiintunut, joten tililä on normaalikäytössä aina rahaa.

    Lisäksi itselläni on palkka/käyttötili, josta aina palkkapäivänä siirtyy rahaa tietysti yhteiselle s-tilille. Lisäksi omalle säästötilille (josta saa lainata), toiselle säästötilille eri pankissa (tänne ei edes pankkitunnuksia), ns. siirtotilille, josta maksan juurikin harvemmin tulevia kuluja (vakuutukset, auton menot yms.). Eli tilipäivän jälkeen rahaa on viidellä eri tilillä tietyt summat.

    Toimii itselläni ja helpottaa laskujen maksua.

    n30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti helpottavaa kun summat vakiintuvat eikä niitä tarvitse edes miettiä sen kummemmin.
      Itse luulin hyödyntäneeni tällaista aiemmin kun käytin palkkatiliä ja lisätyön palkkatiliä, mutta kyllä tämä korvamerkitseminen tuntuu sata kertaa paremmalta vaihtoehdolta.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...