lauantai 1. maaliskuuta 2014

Maaliskuun tavoitteet

Helmikuu on ohitse ja on aika palata näyttämölle "reaaliajassa". Kuukauden aikana tuli pohdittua paljon kaikenlaista. Taloudellisessa mielessä suuria asioita on tapahtumassa enkä tiedä miten lähitulevaisuudessa tulee käymään. Mahdolliset muutokset eivät välttämättä ole sieltä parhaimmasta päästä. Sanotaanko näin että ymmärrän heitä jotka joutuvat odottelemaan vaikkapa työpaikkansa yt-neuvotteluiden tuloksia. Katsotaan.

Maaliskuulle asetan pari tavoitetta.

Kuukaudesta on tulossa tiukka sillä luvassa on yksi suuri menoerä joka ei kuulu tavallisiin arkimenoihin. Yritän selvitä kajoamatta säästöihin, siispä mennään tuttuakin tutummalla tiukkislinjalla kovin monissa asioissa.

1. Lisätuloja 600€ edestä.
Tämä ei tule toteutumaan sillä tiedossa ei ole mitään mikä kassaa rikastuttaisi. Ehkä tavoitteen asettaminen tekee sen että edes puoleen tuosta päästäisiin. Lisäeurot ovat tarpeen tulevan suuren hankinnan vuoksi.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä kuuluu osana koko vuoden kattavaa kulutuksen rajoittamista ja keskittämistä tietyille päiville. Helmikuussa en kirjannut tavoitteita koska tila oli varattu muille kirjoituksille. Sain kuitenkin rahattomia päiviä kasaan 11. Koko vuoden osalta niitä on siis 21. Tavoitetahdissa ollaan.

3. Prosenttihaaste käyntiin.
Vaikka on todennäköistä että joudun vielä ennen palkkapäivää käyttämään Visaa, ja siten maksamaan sen takaisin palkan tullen, pyrin saamaan yhdistelylainan nopeamman maksun vauhtiin. Vaikka tiedän että mahdollinen lisälyhennys ei suuri tulisi olemaan, on se henkisesti sitäkin tärkeämmässä roolissa. Mielessä on tietty summa jolla haluaisin aloittaa, katsotaan sitten velkalistauksissa miten on miehen käynyt.

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...