sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Vertaislainaus

Viime elokuussa lähdin kokeilemaan vertaislainausta. Siirsin vertaislainapalveluun syksyn aikana kuukausittain jonkun verran rahaa, joita ohjasin sitten lainoihin.
Ajatuksena vertaislainaus on hyvä. Yksityinen henkilö lainaa toiselle yksityiselle henkilölle rahaa. Ideaalitilanne olisi se että lainasta pyydetty korko on pieni, palvelut olisivat hyvä vaihtoehto perinteisemmille pienlainoille. Jo aluksi huomasin että pyydetty lainakorko pyörii paljon korkeammissa luvuissa mitä palvelun esimerkkilaskelmissa näytetään. Syykin selvisi nopeasti; lainojen takaisin maksamatta jättäminen on yleistä ja sijoittajien on korvattava tappiot jotenkin.

Eri palveluntarjoajista valitsin www.lainaaja.fi -palvelun. Lainaajassa yksittäisen sijoituksen minimi on 10€. Noita kymppejä voi sijoittaa siis niin moneen lainaan kuin haluaa. Yhteen lainaan voi sijoittaa myös enemmän kuin 10€, vaikka koko pyydetyn lainasumman.

Tyypillinen lainasumma on pyörinyt 400€-1000€ välillä. Olen sijoittanut kympin tai kaksi per laina. Otin äsken kuvakaappauksen tämän hetken tilanteesta.

Vaikka osa lainoista on kokonaan takaisin maksettu ja pari on maksuaikataulussa tai vähän myöhässä, on ehdottomasti suurin osa siirtynyt perintään.
Tällä hetkellä voimassa olevista lainoista 6 on perinnässä.

Jokaisessa hakemuksessa luki suurin piirtein että "varma takaisinmaksu", "luotettava", "pienet menot, varma maksu". Valitettavasti tosiasia on tainnut olla että hakemusta tehdessään ihmiset ovat joko valehdelleet, tai sitten laina on otettu sellaisena hetkenä kun korttitalo on ollut kovaa vauhtia kaatumassa päälle.

Minä en sijoittajan näe ihmisten tietoja, tiedän vain sukupuolen, iän ja paikkakunnan. Palvelu toimii välikätenä rahan liikkumisessa.

En ole halunnut joulukuun jälkeen laittaa uusiin lainoihin rahaa vaan olen ohjannut kaikki takaisin maksetut rahat tietylle säästötilille. Jotenkin tökkii ajatus että olen mahdollistamassa muiden ihmisten taloudellista ahdinkoa tai sen lisäämistä.

Kun ensimmäisen kerran kirjoitin vertaislainauksesta kerroin että siihen kannattaa laittaa vain sen verran rahaa mitä on valmis menettämään. Totta edelleen. Rahan menettäminen ei kuitenkaan ole syy miksi peräännyn tästä palvelusta, vaan tuo edellä mainitsemani ongelmaantumisen mahdollistaminen. Pitkäjänteiselle sijoittajalle tämä voi olla kuitenkin hyvä paikka, kyllä niitä senttejä korkoineen tipahtelee perinnästäkin. Jos lainanhakijat maksaisivat säntillisesti lainaamansa rahat takaisin, tippuisi korkotaso ja lainaaminen ylipäänsä lisääntyisi. Oikeista syistä ja oikeilla koroilla lainan hakeminen voi olla fiksuakin, esim. osareiden yhdistäminen.

Vielä fiksumpaa on valmistautua siihen että lainan hakemisen tarvetta ei tulisi ollenkaan.
 

2 kommenttia:

  1. No onpas harmillista, että tätä tapahtuu myös tuossa palvelussa (josta en ole koskaan kuullutkaan), jossa lainan antaja on ihan oikea ihminen, ei mikään iso pankki... En tiedä onko se lainan ottajalle mikään juttu, mutta minulle ainakin kynnys lainata toiselta ihmiseltä on paljon suurempi kuin pankilta ja takaisinmaksu olisi kunniakysymys! Mutta totta, ei kannata panostaa enempää kuin minkä on valmis menettämään - tämä kai pätee kaikkeen sijoittamiseen noin yleisellä tasolla.
    Annan lantin silloin tällöin kerjääjälle/pummaajalle, joskus epäillen, että mahdollistan sillä ehkä jonkunlaisen keinottelunkin, mutta useimmiten uskon, että autan sitä henkilöä vain akuutissa tilanteessa. Mukavampi hänen päästä kotiin bussilla (bussikortti hukkui, eikä oo rahaa, saati rahaa pankkikortilla...) kuin kävellä vaikkapa tuulessa ja tuiskussa 15 kilometriä. Mutta antamalla rahaa, opetanko häntä pummaamaan ilman todellista tarvetta - sitäkin on tullut joskus mietittyä. Nämä on näitä mietintöjä, joita joskus tulee mieleen. Mutta olen päättänyt antaa vain antamisen ilosta sen verran kuin minulla on siihen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kadunmiehelle lupautunut ruokaa ostamaan kun kaupan vieressä oltiin ja rahaa pyysi ruokaan. Ei halunnutkaan sitten apua...

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...