perjantai 31. lokakuuta 2014

Lokakuun katsaus

Lokakuu meni. Huh mitä vuoristorataa.

Tavoitteet täyttyivät seuraavasti:

1. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Näitä kertyi suhteellisen iisisti 12. Keskiarvossa suunnilleen mennään


2. Opettele sanomaan EI.
Pääsin sanomaan ei pariinkin otteeseen. Kuukauden ajan olen ollut niin kiireinen että on kieltämättä tullut tunne että nyt on haukattu liian suuria palasia mutusteltavaksi. Aivan loppukuuta kohden aloin jopa toivomaan että tulisin kipeäksi tai että muuten saisi peruutettua luvattuja hommia.
Järkyttävä paineen tuntu töiden saralla alkaa onneksi helpottamaan ja apua tilanteeseen on mietitty. Lisätöiden suhteen on alettu miettimään jos saisin jakaa työmäärää lisäväen kesken.
En lupaudu enää mihinkään mikä ei ole välttämätöntä. Koulu alkaa ensi viikolla täydellä teholla ja on taas yksi stressitekijä vaikka mielekästä ja vapaaehtoista toki onkin.
Priorisointia ja karsimista, siinä loppuvuodelle kantavaa teemaa.

3. Antaa elämän soljua raiteillaan.
Vuoristorataa tosiaan ollut. Erittäin hektistä. Työhon liittyen ehkä liiankin, ei tällaista menoa halua tai jaksakaan määräänsä enempää. Nyt alkaa olla mitta täynnä kun kroppakin reagoi huomattavasti tavanomaista enemmän kiireeseen ja "tulospaineeseen". Tulospaine siksi heittomerkeissä että ihan kirjaimellisesti asia ei niin ole mutta kuitenkin oman työn panos on tärkeä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi näin niin kuin työn puolesta.
Vapaa-ajan tarpeen lisääntyminen johtuu siitä että olen alkanut tapailemaan muitakin kuin työ- ja lapsuuden kavereita. Kivaa vaihtelua yksin vietettyihin aikoihin verrattuna.
Muuttamiskuviot alkavat hahmottua. Ensi viikon aikana tiedän tarkemmin ajankohtaa milloin muutan ja myös nykyisen kämpän myymiseen liittyen saattaa jotakin nytkähtää liikkeelle ensi viikolla. Saa pitää peukkuja! Tällä hetkellä ei ole voimavaroja miettiä myymiseen liittyviä asioita mutta yksi vaihtehto tuli niin lähelle että se täytyy kyllä tsekata.
Nyt on menty pari kuukautta suurella vaihteella. Osin haluan vaihteen pitää päällä mutta mielenterveyden ja ihan fyysisen jaksamisen vuoksi nyt voisi tulla sellainen tasaisempi vaihe seuraavaksi.

Marraskuun tavoitteet sanoitan alkuviikosta. Lähden viettämään viikonloppua muualle ja se menee nyt etusijalle.


Raha-asioista sen verran että kuukausi sitten ajattelin että lainoihin tekisin lisälyhennyksiä jos en muuta "ylimääräisillä" rahoilla keksi. No enhän tehnytkään mitään ylim. lyhennyksiä. Enkä kyllä varmaan tee marraskuussakaan mutta siitä lisää sitten kun palaan seuraavan kerran kirjoittamaan.

2 kommenttia:

  1. Moi Veli. Ensinnäkin kiitos hyvästä blogista! Nyt viime aikojen muutoksen kaipaisivat tosiaan vähän lisää avaamista. Onko töissä tapahtunut sinusta lähtöisin olevia muutoksia vai ns. Töiden puolelta on hektisyys lisääntynyt. Lisäksi yllättää kovin asunnon myynti! Aiotko vuokralle?! Onko kyse siitä että haluat asuntolainasta eroon vai? Ymmärrän toki jos haluat blogissa olla näistä tarkemmin kertomatta mutta viime aikaiset muutokset ovat ainakin tässä lukijassa herättäneet kysymyksen että mistä niin sanotusti nyt tuulee?! Ja tuplapeukku kurinalaiselle talouden pidolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Vastaan nopeasti tähän kommenttiin ennen kuin lähden vapaita viettämään.

      Aion kyllä avata noita eri muutoksia. Jotenkin vain ensin halunnut varoa liikaa tuulettamasta jos vaikka asiat peruuntuvatkin, nyt kyllä alkaa näyttää siltä että eivät peruunnu. En ole jättänyt kertomatta siksi että jokin tuntuisi liian henkilökohtaiselta kerrottavaksi vaan koska nämä asiat ovat vaatineet kypsyttelyä itsellekin.

      Lupaan kertoa sekä töihin liittyvistä asioista joilla on ollut nyt suuri vaikutus blogin kirjoittamiseenkin, sekä asumiseen liittyvistä muutoksista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä että tekisin dramaattisia muutoksia vain sen vuoksi että haluan raha-asiat tietylle mallille. Ennemmin siitä että ihmiselle tulee tarve uudistua ja muuttua. Joskus uudistuminen vaatii muodonmuutosta ja tällä kertaa siihen liittyy kiinteästi sekä työ että asuminen.
      Heh, ei ehkä avannut nyt yhtään mutta jos vaikka lupaan ensi viikon aikana antaa vastauksia ja vähän pohtia sitä miksi olen lähtenyt sellaiseen joka muuttaa nykyisessä elämässäni kaiken. Ja mitä vaikutuksia sillä on myös mm. talouteeni.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...