perjantai 24. lokakuuta 2014

Säästötilanne - lokakuu

Laitetaan tuore tilanne säästöihin liittyen.


Onneksi säästöpuoli nytkähtelee eteenpäin vaikka velkapuolelle en nyt suuria muutoksia voinutkaan tehdä. Vuoden tavoitteeseen päästään hienosti jos ja kun tätä tahtia saan jätettyä rahaa turvan puolelle.
Nordnetin säästötili ei ihan yltänyt nelinumeroiseen lukuun mutta kohta, kohta.. 52 viikon säästöhaasteen summat ovat enää hyvin pieniä kun lähestytään vuoden loppua eivätkä ne kartuta säästötiliä ollenkaan niin nopeasti kuin alkuvuodesta. Niitähän en ole hetkeen siirtänyt enää salkun puolelle kun sinne tuli tuo tuhat euroa täyteen. Salkun arvo heilahtelee, tällä hetkellä näyttäisi olevan pakkasen puolella.
S-pankin rahasto on elänyt, sinne meni jonkun verran lisää rahaa viime kuusta mutta siinä on myös arvonnousua pikkaisen.

Säästämiseen liittyvät siirrot on aika pitkälle automatisoitu eikä niistä tarvitse itse juuri huolehtia. Se miten paljon peruspalkasta siirrän vaihtelee tilanteen mukaan. Nyt on lisätyön tilillä taas useampi satanen odottelemassa käyttöä, jos muutan jo marraskuussa niin siihen tulee uppoamaan rahaa. Todennäköisesti kuitenkin panostan ensi vuonna enemmän säästämiseen kuin lainanmaksuun muuttuvan elämäntilanteen vuoksi.

Toivottavasti tämä kiire alkaisi hellittää jo pian, on aika paljon asioita kerrottavana ja mietteitä pohdiskeltavana. Blogin kautta on tullut niin paljon hyviä näkökulmia erilaisiin asioihin että jatkan kirjoittelua heti kun vain ehdin että pääsen taas omaakin tilannetta pohtimaan laajemmin.


2 kommenttia:

  1. meinasitko näin loppuvuodesta panostaa s-osuuksiin lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaankaan. Näitä on nyt sopiva määrä omaan makuun, vaikka onhan niitä vielä ihan hyvätuottoisia kerättäväksi. Ostan joulukuussa mikäli muut systeemit on kunnossa ja lompsassa sopivasti löysää rahaa :)

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...