lauantai 18. lokakuuta 2014

Velka numeroina - lokakuu

Jos tämä on ensimmäinen näkemäsi velka numeroina -katsaus et ehkä saavuta täydellistä kuvaa tilanteesta. Paina sivun ylälaidasta Velka numeroina -nappia ja selaile aiempia katsauksia, vaikka aina vuoden 2013 huhtikuusta niin näet myös sen mitä on tapahtunut aiemmin.

Tässä kuussa mennään rauhallisesti mitä tulee velanmaksuun.


Nyt on siitä poikkeuksellinen kuukausi että lisälyhennyksiä ei tehty ollenkaan. Tarvitsen rahaa loppuvuoden aikana sellaisiin muutoksiin joiden en tiennyt ehkä ihan vielä olevan tulossa. Lupasin itselleni katsoa kaikki kortit näiden muutosten suhteen ja tässä sitä ollaan, mylläkän keskellä hämmentyneenä.

Suurin taloudellinen syy lisälyhennysten tekemättömyydelle on se että toivon mukaan kahden viikon kuluttua pääsen aloittamaan muuttoa huomattavasti nykyistä pienempään vuokrakämppään. Tarvitsen siis vuokrarahat ja ne tulevat nyt lainanlyhennysrahoista.

Olen aloittanut tavaran karsimisen jo hyvissä ajoin. Talo on kuin syysmyrskyn jäljiltä kun siellä täällä on laatikoita ja lajittelukasoja. Kirpputorille en ehdi tai jaksa tavaraa viedä joten kierrätys ja hyväntekeväisyys lienevät ykkösvaihtoehdot. Lisäksi laitan nyt ihan roskikseen kaiken sen rikkinäisen tai muuten turhan tavaran jota jo vuosia olen säästänyt ihan vain sen vuoksi että joku voi joskus tarvita sitä johonkin. Kun ei ole tarvinnut. Aiemminkin olen kertonut että monen asian kohdalla meikäläinen on se ketjun viimeinen käyttäjä. Muiden romut ovat saaneet uuden elämän omassa käytössä mutta harva niitä enää kelpuuttaisi.

Muutto tarkoittaa kohdallani sitä että saan suurehkon uuden menoerän joka tulee olemaan kuukausittainen. Nykyinen talo menee tietysti myyntiin heti kun olen tästä pois päässyt. Nykytilanteessa myyntiajat ovat kuitenkin pitkät, erityisesti tällaisissa vanhoissa remppaa vaativissa kohteissa. Katson miten helppoa tai hankalaa on elää jatkaen asuntolainan maksua samalla kun maksaa vuokraa toisesta. Pois muuttaessa nykyisen talon ylläpitokustannukset erityisesti lämmityksen osalta tippuvat paljon, talvikuukausina tämä voi tarkoittaa 150€/kk tai enemmänkin kun tupaa pidetään ihan peruslämmöllä ja käydään takkaa polttamassa silloin tällöin. Jos tuntuu hankalalta niin laitan lainan juoksemaan koroille.

Tässä avasin asumiseen liittyviä muutoksia mitä on tulossa. Näiden kuvioiden ratkeaminen tietysti toivottavasti johtaa siihen että asuntolaina saadaan nollattua ja jos vielä oikein hyvin käy niin jää ylimääräistäkin jolla maksetaan opintolaina pois. Kristallipallosta katsottaessa velkaa todennäköisesti kuitenkin tulee otettua lisää, erityisesti opintolainan muodossa. Olisi kiva jos edellinen opintolaina näyttäisi siinä vaiheessa nollaa.

1 kommentti:

  1. Joskus kyllä auttaa, kun myy talon kalustettuna. Oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa? Terv. Nimim. Kokemusta on :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...