tiistai 4. marraskuuta 2014

Marraskuun tavoitteet

Kuva: iosphere
 Tuntuisi lähtevän taas uuteen nousuun yleinen jaksaminen, kuumottavimmat kiireet alkavat väistyä töiden saralla ja viime päivinä olen saanut nukuttua univelkaakin vähän pienemmäksi. Laitetaan kuukauden tavoitteita taasen ilmoille.

1. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä on odotettu tavoite. Marraskuu on kuitenkin poikkeuksellinen sillä koko vuoden kestävä kulutusvapaiden päivien laskeminen ja havainnointi sai ideansa viime vuonna. Vuosittain vietettävää Älä Osta Mitään -päivää vietetään marraskuussa, tarkempi päivä tänä vuonna 28.11. Yhden päivän ostovapaaseen on helppo yhtyä esim. eri some-kanavissa todennäköisesti tänäkin vuonna leviävien kannustusten innostamana. Suurin osa meistä kuitenkin sivuuttaa idean päivän takana tai ainakin unohtaa sen kohtapian. Jatkan tässäkin kuussa tarkkailua siitä miten paljon kulutusvapaita päiviä saan aikaiseksi. Älä Osta Mitään -päivästä tulee oma postauksensa sitten loppukuusta.

2. Muuttorumba.
Ensi kuun vaihteessa se sitten tapahtuu. Muutto. On mahdollista että saan avaimet jo tämän kuun puolella ja se olisikin loistojuttu. Entiseen verrattuna pieneen asuntoon muuttaminen tarkoittaa kompromissien tekemistä tavaran määrässä. Luopumista on harrastettu jo viikkoja; aina kun lähden kotoa johonkin vien mukana tavaraa joka päätyy joko roskikseen tai kierrätyspisteeseen.
Kirjoitan tarkemmin muuttojutuista siinä vaiheessa kun on kaksi kotia joiden välissä seilataan. Mietinnässä josko kuitenkin voisi tehdä rahaakin edes jollakin käyttökelpoisella kamalla...

Noin. Lisää en tavoitteita aseta. Mitä raha-asioihin tulee, aion tehdä edes pienen lisälyhennyksen opintolainaan tässä kuussa. Toisaalta ajattelin niin kuukausi sittenkin enkä sitten lyhentänytkään ylimääräistä.
Huomenna avaan vähän miksi ylipäänsä muutan ja mitä ajatuksia se on herättänyt, mitä seurauksia siitä voi olla jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...