lauantai 3. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Kuva: Stuart Miles
Uusi vuosi ja uudet kujeet.

Tähtäin vuositasolla on tietysti samansuuntainen kuin aiemminkin. Velkaa alas ja säästöjä ylös.

Tilanne eroaa erityisesti asumisjärjestelyjen osalta vuoden takaisesta. Tämä vaikuttaa siten että tarkkaa tavoitetta en voi etukäteen luoda asuntolainaan nähden. Laitetaan siihen siis jouston varaa.

Näen tulevan vuoden kuitenkin sillä tavoin yhtä käänteen tekevänä kuin tämän kuluneenkin vuoden. Mitä tahansa tapahtuukin on suunta yhä selkeämpään taloudelliseen tilanteeseen. Rahallisesti turvatumpaan olemiseen.

Tavoitteeni vuodelle 2015:

1. Puskuritilillä 1000€.
Vuoden 2014 aikana tavoittelin ja sainkin täyteen puskurin suuruudeltaan 1500€. Se on kuitenkin liian suuri summa ajatellen että sen käyttötarve on jokin ns. hätätila tai äkillinen tarve. Muutamien satojen eurojen vahinkoja voi sattua milloin vain, yli tonnin tarpeet ovat aika harvinaisia. Teen alkuvuodesta jonkunlaisen sijoituksen osalla puskurin nykyisestä saldosta. Lisäksi tulen maksamaan noilla rahoilla uuden asunnon sohvan loppuosan myöhemmin keväällä kun sen kuluton maksuaika on lopuillaan.
Puskurina olkoon siis se tonni, siitä tarpeen vaatiessa sitten auton huollot ym. ylimääräinen meno.

2. Muut säästöt & sijoitukset 5000€.
Nämä ovat niitä "pidemmän tähtäimen" säästöjä. Perusturvaa sellaisissa kohteissa kiinni jota ei saa käteiseksi hetken mielijohteesta. Kuluneena vuonna tavoite oli 1000€ ja se ylittyi reilusti. Kun osaa puskuritililtä siirretään näihin niin tuo uusi tavoite voisi olla ihan mahdollinen saavuttaa.

2.1. 52 viikon säästöhaaste
Vuonna 2015 aion myös luoda itselleni tsemittäjäksi viikkosäästömuodossa haasteen. Valitsen yhden kohteen johon näitä rahoja säästän, todennäköisesti Nordnetiltä jonkin kuluttomista superrahastoista. Teen siirtoja esim kerran kuussa tasaisesti vuoden aikana. En ole vielä päättänyt. Toisaalta myös ETF-säästäminen kiinnostaisi. Sen voisi kyllä toteuttaa muutenkin ja jättää 52-vsh erilleen siitä. Nämä haasteen säästöt sisältyvät kokonaissäästöihin, raportoin ne vain erikseen.
2.2 Talokauppojen syntyessä.
Jos saan talon myydyksi, muuttuu tilanne säästöpotentiaalin kasvaessa ja asuntolainan jäädessä unholaan. Jokaista asuntolainatonta kuukautta kohden lisään vuositavoitteeseen 300€. Jos siis talo myydään vaikkapa toukokuussa, on vuositavoite silloin 4500€ + 7x300€ = 6600€. Vasta siinä tilanteessa mietin miten paljon säästöpotentiaalia oikeasti syntyy, summan pitäisi olla huomattavasti suurempi kuin tuo 300€/kk.
2.2.1. Talokauppojen syntyessä, jos asuntolainan kuittaamisen jälkeen jää voittoa.
En ole suostunut miettimään juurikaan sellaista vaihtoehtoa että talosta jäisi käteen ylimääräistä rahaa hirveästi. Yleensähän näin on kun siitä on lainaa maksettu, mutta nykyinen tilanne kun on mitä on asuntomarkkinoilla, toivon vain että laina nollaantuu. Jos voittoa jää, tämän rahan käytöstä teen erillisen suunnitelman ja se tulee bonuksena muiden säästöjen lisäksi.

3. Opintolaina kokonaan maksuun.
Ensin ajattelin jättää tämän löyhemmäksi, niin että lainaa voisi olla vuoden lopulla 1000€ jäljellä. Päätinkin kuitenkin ottaa tästä haasteen itselleni. Se miten ja millä aikataululla opintolainaa kuittaan, se nähdään vuoden mittaan. Ehkä teen isompia könttälyhennyksiä säästöillä, ehkä en. Ehkä odotan että talokaupat ovat syntyneet tai sitten teenkin vain kuukausittain lisälyhennyksiä. Kaikki on vielä avoinna. Vuosi on ihan hyvä aika kaikenlaisten viritelmien keksimiseen ja mikäs sen parempi lopputulos kuin loppuun kuitattu opintolaina.

Näin. Siinä kolme kovaa alakohtineen. Enempiä ei tarvita. Näihin raameihin lähdetään maalaamaan uutta vuotta, matkan varrella nähdään minkälainen taulu siitä valmistuu. Varmasti joitain kohtia joutuu paikkaamaan ja uusimaan, ehkä moneenkin otteeseen. Ehkä visio valmiista taulustakin muuttuu. Mutta onpahan raamit. Enemmän säästöjä ja vähemmän lainaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...