perjantai 28. elokuuta 2015

Talous ja opiskeleminen

Pakko listata menot! Kuva iosphere

En ole tehnyt lisätyötä juuri lainkaan useaan kuukauteen. Hyvin vähän verrattuna aiempaan. Tuloni ovat tippuneet tämän johdosta aika paljon. Lisätöistä olen kirjoittanut useasti ja niiden tuoma lisävirta käteisvaroihin on ollut joinain kuukausina jopa merkittävä suhteessa päivätyön palkkaan.

Tämä työmäärän vähentyminen on ollut välttämätön muiden elämässä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kolikon kääntöpuolella on ollut kuitenkin niin tärkeä asia että sitä ei ole voinut rahassa mitata. Lisäksi olen tullut toimeen myös vähentyneillä tuloillakin.

Nyt ollaan astumassa kuitenkin jälleen aivan uudelle maaperälle. Aloitan opiskelut ensi viikolla ja tämä luonnollisesti tulee muuttamaan asioita ihan reilusti.

Jos ihan totta puhutaan niin aktiivisen kirjoittamisen lopettamisen jälkeen ote omasta henkilökohtaisesta taloudesta höllentyi. Ei ehkä muuttunut katastrofiksi mutta höllentyi takuulla. Olen tehnyt hankintoja joita olisin miettinyt useamman kerran jos olisin tiennyt kirjoittavani niistä. En välttämättä tällä hetkellä ole tietoinen enää kaikesta siitä mihin rahaa kuukausittain menee. Tai ennemminkin, mitä välttämättömyyksiä ja sitoumuksia kuukausitason menoihin nykyään lukeutuu.

Täytyy alkaa tehdä checklistiä säännöllisistä, jatkuvista menoista. Tämä on erityisen tärkeää budjetoimisen kannalta muutenkin mutta olen saanut viimeisen palkkani työnteosta ja jatkossa tulen saamaan pienempää rahaa, aikuiskoulutustukea.

Suhteellisen korkealla asialistalla tällä hetkellä siis ko. listan tekeminen. Käydään sitä lävitse lähiaikoina. Sattuneesta syystä aihe "opiskelu & talous" tulee olemaan uutena näkökulmana VelatOn-blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...