tiistai 31. toukokuuta 2016

Etuohjelmien pistetilanne

Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan kevyemmistä aiheista. Ajattelin ottaa päivityksen erilaisten bonus- ja kanta-asiakasohjelmien tilanteesta kun niistä olen ennenkin kirjoittanut. Jatkossa sitten paluuta sinne säästöjen ja velkojen tilanteeseen.

S-Bonus tulee kuukausittain tilille. Tänä vuonna summat ovat olleet huomattavasti pienempiä sillä ruokakuluihin on vihreän bonuksen kaupoissa kulunut huomattavasti vähemmän ja menovettäkään en autoon ole ko. paikoista hirmuisesti tankannut.
Vähän kerrassaa kuitenkin nämä bonarit ovat kartuttaneet muuten melko tyhjää S-Pankin rahastotiliä. S-Bonus on kärsinyt mielessäni inflaatiota. Keskittäminen on jäänyt vähemmälle, ja kokonaiskulutuksen vähentyessä ja bonarien pienentyessä kuukauden tilitys tuntuu mitättömämmältä kuin vaikka vuosi sitten. Tähän lienee vaikuttanut alkuvuoden pakkotilanne säästöjen kuluttamisesta. Koska olen kokenut että en voi opiskelijana säästää niin bonukset jotka ovat suoraan näihin säästöihin menneet ovat sittemmin tuntuneet turhilta. Tätä täytyy vielä pohtia että miten jatkossa toimisin.

K-Plussa on sellainen musta hevonen, jonka olemassaoloa en juuri rekisteröi. Silloin tällöin sieltä tulee femma tilille, edelleen lähinnä vain sen vuoksi että vakuutusmaksut kartuttavat näitä pisteitä.

Edellisen päivityksen jälkeen kymppi näköjään tullut. Siihen nähden että K-Plussan markkinointi ei ole minuun iskenyt enkä sieltä mitään odota, on 10€ rahaa sekin.

Pins on päivittäistavarakauppojen korteista minulla ehkä eniten käytössä oleva pistejärjestelmä. Ei siksi että kävisin Siwassa erityisen paljon, vaan koska yhteistyökumppaneita järjestelmässä on useita ja koska käytän lähes kaikissa isommissa ja/tai verkko-ostoksissa Pinsejä kerryttävää korttia. Pidän myös siitä että eri yritykset arvottavat pisteet eri tavoin. Jostain voi saada 0,5 pistettä euroa kohti, toinen paikka antaa 500 pistettä kaupan päälle jos ostaa parinkympin tietyn tuotteen. Lunastaessa on sama tilanne, yrityksestä riippuen pisteillä voi saada arvottoman palkinnon tai jopa hyvän ja käytännöllisen tuotteen tai elämyksen. Pisteitä tällä hetkellä 4999.

Ostohyvitys muutti nimensä Bonuswayksi. Bonusway on ollut suomalaisten verkko-ostospaikkojen cashback-sivustojen pioneeri. Muitakin toimijoita on mutta tämä on suosikki. Bonuswaystä hyötyy nopeiten vaatteiden ja matkailun parissa mutta mukana olevien verkkokauppojen määrä on silti riittävän laaja että cashbackia karttuu muistakin kategorioista. Kotiutettu bonus (ent. ostohyvitys) on tällä hetkellä 198€. Uusia ostotapahtumia ei ole kirjautunut juuri lainkaan sitten viime päivityksen mutta osa bonuksista tulee niin monen kuukauden viiveellä että vaikka nettiostostelua ei harrastaisikaan hetkeen niin täältä saa kotiutettua jopa kymppejä.

Nielsen kuluttajapaneeli on ollut osa ostoskäyttäytymistäni nyt jo kahden vuoden ajan. Koska pienessä taloudessa ostokset ovat kohtuu pieniä, en näe vieläkään vaivaa liian suurena. Sen sijaan näen hyödyt jotka tästä harrasteesta saa. Viikoittain kertyvät pisteet jotka saan vaihdettua haluamakseni tuotteeksi ovat oiva motivaattori ostosten piippaamiselle ja hintatietojen keräämiselle Nielseniä varten. Suosittelen tätä kaikille jotka ajattelevat että jaksaisivat nähdä pienen vaivan tullessaan ostoksiltaan kotiin; tuotteiden skannaus ja hintatietojen syöttäminen skanneriin ei ota kauaa aikaa. Hintatietoisuus useimmiten käyttämistään tuotteista nousee varmasti kun niitä joutuu viikottain pyörittelemään.
Viimeksi ostamani lahjakortit saavat kavereita viikon kuluttua kun päivittyvä pistesaldo mahdollistaa 40€ lahjakorttien tilauksen jälleen. Tykkään tästä erityisen paljon!

Hotels.comin palkinto-ohjelman yö odottelee tuloaan, vielä on kerättävää. Periaatteessahan jokaisesta varatusta yöstä saa 10% alennusta niin että tuo alennusosa kohdistuu sinne ilmaisyöhön. Lisäksi jos yhdistää tämän portaalin Bonuswayn käyttöön, saa edut molemmista; sekä cashbackia että ilmaisyöhön oikeuttavia öitä


torstai 26. toukokuuta 2016

Voiko kesä paremmin alkaa!

Kyllä kelpaa lomalle! Kuva: iosphere
No nyt! Parempaa loman alkamisen fiilistä ei voisi olla!

Useiden viestien ja epäselvyyksien jälkeen Kela tekikin yllättäen päätöksen ilman että viikkojen odotusaika elatusvelvollisen kuulemisessa kului. Sain takautuvasti oikeuden päätöksen mukaisesti elatustuet ja jatkossa kuukausittain.

Tie nousi tämänkin projektin aikana monesti pystyyn ja viivytyksiä tuntui olevan joka nurkan takana.

Rahan eteen on tehtävä töitä, oli se raha sitten oikeudessa määriteltyä jokaiselle kuuluvaa etuutta tai jotain muuta. Oman osani olen tässä nyt onneksi tehnyt.

Ja että "voitto" tuntuisi vieläkin makoisammalta, pääsen kesälaitumille myös toisella tavoin keveämmin mielin. Olen saanut vihdoin talon kaupaksi ja myös se alkaa olla kappale elämääni johon ei tarvitse enää palata!

Nyt alan olla sellaisessa tilanteessa että kun vaikuttavien asioiden kokonaismäärä on vähenemässä ja odotustilassa ollut elämäni jatkuu toivon mukaan tasaisesti eteenpäin, uskallan kohdata numerot jotka kertovat tämän hetken velkani ja alkaa miettimään olisiko mahdollista opiskelijana säästää mitään sukanvarteen.

torstai 12. toukokuuta 2016

Elatusasian ratkeamisen hetket(kö?)

Ylös voi olla pitkä matka. Silti ollaan lähellä! Kuva: iosphere

Tuossa kuvassa ukko osoittelee portaiden yläpäässä olevaa rahakasaa. Joskus palkinto ponnisteluista on kovin lähellä, melkein kosketeltavissa. Silti on vielä pieni matka että on ihan konkreettisesti perillä.

Elatusavun saamisesta on nyt oikeuden päätös. Se tuli kirjeenä kotiin ja oli parasta mustaa valkoisella mitä olen hetkeen lukenut.

Tein Kelassa sisällä olleeseen hakemukseen lisäyksen että nyt on päätös minulla. Sainkin pian pyynnön toimittaa päätös myös heille.

Tässä on tällainen loppuvääntö nyt tulossa joka on ainoastaan byrokratian jäykkyyttä muuten jo erittäin selvässä asiassa. Olen kuin tuo kuvan ukkeli, yritän pitää hymyn huulilla vaikka jo hamuan palkintoa joka asian lopussa odottaa. (Täytyy korostaa että en kyllä ahneudella ole asiaa ajanut, olen vaatimassa lain mukaista minimielatusta joka jokaiselle vastaavassa tilanteessa olevalle lapselle kuulu. Siinä mielessä kuva on väärä. Kuitenkin se mielestäni kertoo tarpeeksi).

Toimitin Kelan sähköisessä järjestelmässä päätöksen. Muutaman päivän kuluttua sain viestin että tulisi toimittaa alkuperäinen tuomio Kelaan että voivat asiaa ajaa. Ei siinä, olisivat voineet heti kertoa että tarvivat alkuperäisen, että tässä tapauksessa ei sähköinen asiakirja ole tarpeeksi pätevä.

Meni yli viikko. Kysyin että mistä kiikastaa kun luulin asian olevan selvän ja että päätös maksatuksista on enää vain siitä paperista kiinni jonka jo olen toimittanut. Sain vastauksen että alkuperäinen hakemukseni on tehty sillä perusteella että elatustukea ei ole oikeudessa vahvistettu ja joudun siten tekemään uuden hakemuksen. Olin siis lisännyt siihen ensimmäiseen hakemukseen tiedon että olen päätöksen nyt saanut ja sen johdosta pyydettiin niitä asiakirjoja.

Jos olisin heti saanut tiedon että minun tarvitsee tehdä uusi hakemus sekä toimittaa oikeuden päätös paperisena Kelaan, olisin ollut tässä tismalleen samassa tilanteessa jo kolme viikkoa sitten. Joo, toisaalta kolme viikkoa on lyhyt aika kun tässä on kulunut jo pitkälle toistakymmentä kuukautta eikä asia ole siltikään vielä valmis. Mutta..

Viimeisimmän tiedon mukaan nyt eletään viimeistä odotuspätkää. Nimittäin: Edes oikeuden tekemään päätöstä ei voida vielä laittaa käytäntöön; ensin elatusavun laiminlyöneeseen vanhempaan otetaan Kelasta yhteyttä ja kysytään onko tämä laiminlyönyt elatusmaksuja. Se että se ihan selvällä suomen kielellä ilmoitetaan oikeuden tuomiossa ei ole tarpeeksi vaan jälleen se toinen ihminen saa vastineaikaa, tällä kertaa kolmisen viikkoa. Vasta tämän ajan  ja mahdollisen vastineensa käsittelyn jälkeen lapselle voidaan maksaa se mistä on jo päätös. Ei voi muuta kuin nauraa että on meillä jumalauta turhaa paperin pyörittelyä tässä maassa ja paljon! Se kolme viikkoa mitä "menetin" sirpaleisen hakemuksen täydentämisen ja korjaamisen vuoksi, saa nyt kaveriksi uuden kolme viikkoa kun odotellaan taas kun "annetaan mahdollisuus".
Olin erittäin optimistinen että toukokuussa olisi tämä kappale elämästä paketissa, mutta kait se kesäkuussakin vielä hyvin paketoituu.

Jos joku vanhempi tuskailee samassa tilanteessa, missä tahansa prosessin vaiheessa, niin toivotan päätöksen lujuutta ja vankkumattomuutta asian hoitoon! Tämä vie paljon aikaa jos kalenterista katsoo, toisaalta yhden pykälän eteenpäin saattaminen on usein vain yhden tai parin paperin täytön vaivalla tehty.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Vihdoin hyviä uutisia

Juhlan paikka iospherellakin!

Kaikkien epäselvien ja hankalien tilanteiden jälkeen nyt alkaa olla juhlan paikka. Asiat alkavat selkiämään. Ensimmäisiä askelia on jo otettu kuivettuvalla maaperällä, odotellaan vielä hetki niin nähdään asettuvatko asianlaidat paikalleen vai jääkö fiksattavaa kuinka paljon.

Jos nyt selkeyden vuoksi avaisi sitä että lapsen elatukseen liittyvä oikeuden päätös on vihdoin tullut! Päätös on myötämielinen tilanteeseen nähden ja siinä todetaan lapsen toisen vanhemman pakoilleen vastuutaan tahallisesti, lisäksi siihen on määritelty reilun vuoden aikana syntyneiden elatusapujen määrä.

Tällä hetkellä Kelassa on hakemus sisällä. Tein jo toisen elatustukihakemuksen tuossa aiemmin keväällä (ensimmäisen tein syksyllä) ihan vain pitääkseni asian vireillä ja koska halusin purkaa kiukkuani byrokratialle laittamalla byrokraattisesti pätemättömän hakemuksen realistisesti todenperäisestä asiasta. Hakemus tuli käsittelyyn juuri sopivasti suunnilleen samoihin aikoihin oikeuden päätöksen saapuessa, näin sain mahdollisuuden esittää tuon päätöslauselman Kelaan. Nyt on kuuleman mukaan virkailijasta/toimistosta kiinni saanko elatusmaksuja takautuvasti vai täytyykö ne ensin kierrättää ulosoton kautta. Tässä vaiheessa kun ollaan niin on jo voitto, ainakin tästä eteenpäin tulen saamaan elatustuen vaikka menneitä joutuisinkin odottelemaan lisää. Laskennallisesti tappiolliset kuukaudet viimeisen reilun vuoden ajalta saavat vähän tasoitusta sillä saan maksettua jotain luottokorttivelkaa pois jos/kun erääntyneet maksut jonain päivänä saapuvat.

Asian ratkeamiseen menee mitä tahansa päivästä moneen viikkoon, kuitenkin jo pelkkä tieto tästä että päästiin seuraavaan vaiheeseen helpotti suuresti. Eikä tämä ollut ainoa positiivinen uutinen viime päiviltä..

torstai 21. huhtikuuta 2016

Parisuhteen vaikutus talouteen

Kuva: iosphere
Joskus ehkä hieman raotin tai annoin ymmärtää että ihmissuhderintamalla on tapahtunut muutoksia.

Menin rakastumaan (mikä ei haittaa lainkaan, mutta oli aika yllättävä juttu tapahtuessaan) ja nykyään olen varsin tiiviissä parisuhteessa. Tässä suhteessa olen erityisen onnekas ihminen, rinnalle kun on tullut rakastava ja lämmin ihminen.




Rakkautta lähellä ja kaukana
Olen joutunut kuitenkin pohtimaan, voiko rakkaudelle asettaa hintalappua tai mitä rakkaus maksaa?
Miksi näin? Koska olihan tämänkin asian elämässäni tapahduttava pienen twistin kera. Kumppani siis sattuu asumaan toisella puolella Suomea, vajaan 400km päässä.

Matkaaminen ei ole halpaa, ainakaan valtion rautateillä. Ehkä tämä uusin hintamuutos saattoi vähän alentaa lippujen hintoja mutta vain jos asuu pääratojen varrella ja jos tietää ennalta milloin matkaa. Tai pystyy joustamaan matkustusajoissa.
Aiemminhan olen hankkinut auton jolla kuljettaa lasta toisen vanhempansa luona. Luonnollisin tapa kulkea itse kumppanin luona on ollut auto kun samalla on hoitunut lapsen kuljetus.

Rakastuneena saa paljon hyviä ideoita. Myös "hyviä" ideoita, jotka ovat ehkä muiden silmissä vailla järjen hiventä. On sanottu että rakastumisen tilaa voisi verrata psykoottiseen mieleen siinä että rakastunut ihminen tulkitsee ympäristöä ja itseä suhteessa siihen eri tavoin kuin valtaosa ihmisistä. Yltiöpositiivinen mielenlaatu ja kaikkivoipaisuuden tunne saa aikaan juuri niitä hyviä ideoita, kuningasideoita ja ihminen lähtee pyrkimyksiin joihin ei normaalisti lähtisi. Mitä se normaali sitten onkaan. Omaa rajallisuutta ei ehkä tunnista, moni asia kuittaantuu olankohautuksella ja toteamalla että kyllä ne asiat hoituvat. Positiivisessa ajattelussa ei tosiaan ole mitään vikaa mutta erilaiset romanttiset ilmaukset tuntuvat kyllä helposti kukkarossa kun ajatukset ovat kukkaistuoksua täynnä ja mielessä on vain toisen ihmisen ihanuus. Siispä: aivan varmasti olen laittanut satoja euroja sellaiseen mitä ennen rakastumista olisin pitänyt hömppänä ja kuinka pelkällä järjellä olisin pitänyt massin nyörit hyvin kireänä. Olen tuhlannut toisen ihmisen vuoksi ihan reippaasti rahaa. Ja aikaa ja energiaa monella muullakin tapaa. Alkuhuuman tasaannuttua uskallan nyt myöntää itselle ja muille että eräskin ulkomaanreissu olisi säästänyt satoja euroja, mutta koin sen siinä huumassa ainoaksi mahdolliseksi oikeaksi tavaksi toimia. Rakkauden vuoksi mitä vain, heh.. Ehkä toimisin niin nytkin jos kokisin että suhteen eteen tulisi lähteä ulkomaan reissulle suhteen syvenemisvaiheen luonnollisena jatkeena tai muusta syystä, meinaan yhtään euroa tai sellaisen käyttöä tämän parisuhteen eteen en kadu tai vaihtaisi pois. Ainakaan vielä. Vaikka matkaaminen opiskelun ja keikkatöiden ja lapsen ja kaiken muun säätämisen ohessa onkin välillä rankkaa ja sitä on joutunut miettimään miten saa kaiken muun lisäksi dieselit ostettua, ei pelkät eurot ja niiden puute ole estäneet kulkemisiani.

Rakkaus saa, rakkaus antaa 
Rationaalinen minä näkisi miten huonosti istuu rakastuminen pitkän matkan päähän juuri kun on tulopuolta pienennetty. Se minä kauhistelisi sitä miten paljon piilokuluja lisääntyneestä kulkemisesta ja viikonloppureissulaisuudesta syntyy siihen verrattuna että olisi kotona / töissä. Tuo strategia kuitenkin piti edelliset vuodet hyvin pintansa ja toi tuloksia.
Pelkällä järjellä kun ei ole tähän hetkeen asti tultu niin olen tehnyt kompromisseja. Ensinnä siirryin sellaiseen ehdottomuuksista lievempään tapaan toimia. Toiseksi aloin hakea sellaisia minua itseä vahvistavia ja voimistavia elementtejä uudesta tilanteesta niin, että järkiminä näkisi myös hyötyä siinä missä ehkä ensin olisi nähnyt pelkkää menetystä.
Olen useassa talousaiheisessa blogissa, yleensä ulkomaisissa, nähnyt kerrontaa autottomuudesta vs. taksin käytöstä. Ihmiset ovat perustelleet suhteellisen vapaata taksin käyttöä siihen miten paljon halvemmaksi kokonaisuutta ajatellen heille tulee se että ottavat silloin tällöin muutamien kymppien taksimatkoja sen sijaan että maksaisivat auton lyhennyksiä, vakuutuksia, menovettä ja huoltokuluja. Autottomuus tuo heille vapauden autosta ja sen lisäksi mahdollisuuden valita jotain muuta sen tilalle. Kertamaksulla kerta-auto, periaatteessa. Pääpointti on se että taksin käytöstä saatu hyöty on suurempi kuin haitta. Hinta matkaan nähden on kohtuullinen kun palvelun käyttäjä laskee mitä maksaisi pitää omaa autoa.

Kulutetun rahan olisi korvauduttava vähintään yhtä suurella määrällä jotain joka vastaisi tuota menetettyä rahaa. Raha monesti edustaa tavalla tai toisella mielenrauhaa, tyydytystä, jotain perustarpeita täyttävää tai jotain mitä haluamme. Rahan voi vaihtaa näihin erilaisten tavaroiden tai palveluiden muodossa. Se voi olla kokemuksellista, ei pelkästään materiaa. Periaatteessa voisin siis verrata tiettyä rahamäärää tietyntyyppiseen ja tiettyyn määrään jotain kokemuksellista asiaa.

Alkaa olla aika selvää mihin pyrin, vai mitä? Itselle on selvää että olen vaihtanut nyt jo pidemmän aikaa x määrän rahaa sellaisiin kokemuksellisiin asioihin jotka ovat vähintään vastanneet menetetyn rahan koettua arvoa.
Olen saanut elämääni minua tukevan ja kannattelevan ihmisen joka arvostaa minua ja sitä mitä edustan. Tukee ja rakastaa. Se että joku näin tekee ja tekee sen vielä erittäin selväksi sanoillaan ja teoillaan, saa aikaan lisää positiivisia ajatuksia, ne muodostavat uusia positiivisia käytösmalleja ja nämä mallit vaikuttavat koko oman elämänpiirin ihmisiin. Vaikutus on siis laaja. Lisäksi olen saanut luotettavan ihmisen jolle purkaa tuntojani esimerkiksi kokemuksistani yksinhuoltajana ja vaikeuksista joita sen suhteen olen kokenut. Oma pieni perheyksikköni on saanut lisäkkeen joka on sekä otettu hyvin vastaan että on myöskin todettu lisäkkeeksi jonka varaan voi tukea. Voin jakaa osan kotivastuusta kumppanilleni. On erittäin suuri apu kun toinen voi tehdä vaikka ruokaa samaan aikaan kun itse tekee muita kotitöitä. Entiseen nähden saan tuplanopeudella erilaiset arkiset rutiinit tehtyä silloin kun olen kumppanini kanssa. En ole ainoa jolle esitetään lapsen ajatusmaailmassa pyörivät loputtomat kysymykset. On uusi näkökulma asioiden pohtimiseen ja miettimiseen. Niin loistava juttu! Silloin kun itse epäröin, toinen muistuttaa vahvuuksistani. Kun en jaksaisi, toinen hoputtaa. Kun tarvin jotain jolle purkaa huonoa oloani, on läsnä tai puhelimen päässä joku joka tietää mitä tarvitsen. Not a bad deal jos minulta kysytään!

Jos lasketaan rakkauden kustannuksia, täytyy muistaa mitä kaikkea se hinta sisältää. Tiedostan että jo muutoin tiukassa tilanteessa olen joutunut vielä tiukemmille mutta samalla ymmärrän että olen saanut paljon tilalle, ehkä jopa niin paljon että sen avulla olen jaksanut viimeisimmät vaikeat ajat kun paineistus on ollut kova joka suunnasta.
Jos tämän "vaihtokaupan" lopputulemana jaksan vielä jonkun aikaa, siihen asti kunnes helpotuksia alkaa tulla, ovat satsaukseni kannattaneet ja euromääräinen miinusmerkkisyys suhteen aikana syntyneistä "ylimääräisistä" kuluista hukkuu helpotuksen aaltoon. Jos ei, ainakin olen saanut hurjasti positiivista tsemppiä kuluneiden useiden kuukausien aikana.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tarinani omistusasumisesta

Talollinen iosphere
 Ihmiset ovat silloin tällöin kyselleet ja kommentoineet omistusasuntoani. Riippuen missä vaiheessa blogin elämänkaarta kommentit tai sähköpostiyhteydenotot ovat tulleet, niiden sävy on vaihdellut laidasta laitaan. Osin on tullut kannustavaa tekstiä siitä että velkaisena ja/tai velkojen maksua optimoivana palkansaajana saa silti hoidettua omistusasunnon ja siihen liittyvät velvoitteet. Toki enemmän on tullut esimerkiksi vinkinomaisia viestejä ja kyselyitä siitä että eikö sitä irtoaisi enemmän rahaa velanmaksuun kun tuollaiset omistusvelvoitteet poistaisi elämästään. Erityisesti nyt kun tilanne on huomattavastikin erilainen kuin vaikka kaksi vuotta sitten kun velanmaksussa oli suurin vaihde silmässä, noita kehotuksia on tullut enemmän. Se taas on ymmärrettävää. En saa kuitenkaan mitenkään ilkeitä yhteydenottoja, enkä mitään suuria määriä. Pääosin ihmiset ovat erittäin kannustavia ja ehdotukset tulevat vilpittömästi tilanteen paremmaksi saattamista varten.

Koska oma epämääräisyyteni asian tiimoilta on johtanut väärinkäsityksiin siitä mitä haluan ja tahdon tai ajattelen omistusasunnon suhteen, koen että on parempi avata taustoja tästä osa-alueesta elämääni.

Jos ajatellaan taloudellista tilannettani tällä hetkellä, on pakko erotella siitä osa-alueita jotka muodostavat koko paketin. Yksi selkeä vaikuttava tekijä omaan henkilökohtaiseen talouteeni ovat olleet asumiskulut jotka ovat eronneet monesta muusta henkilöstä siinä että olen maksanut yksin vuosien ajan sellaisia asumiskuluja joita yleensä on maksamassa kaksi ihmistä. Tässä taas on omat taustansa.

Ei liene kovin erikoista että uusi, kasvava perhe hankkii itselleen oman kodin. Niin kävi omallakin kohdalla. Minä, silloinen puolisoni ja oma sekä puolison jälkikasvu tarvitsimme uuden kodin koska pitkäaikainen vuokra-asuntomme oli ilmeisesti kosteusvaurioinen ja aiheutti (ilmeisesti) perheellemme ja naapureillemme terveydellisiä ongelmia. Työn puolesta näytti hyvältä: olimme molemmat alalla jolla töitä riittäisi vaikka vakituisen papereita ei herunutkaan. Lainaa myönnettiin ilman omia säästöjä, marginaalit olivat kovin alhaisella tasolla. Kaikki näytti hyvältä. Puolisoni ei ollut raha-asioissaan ollut niin huolellinen ja oli polttanut tietonsa joten minä otin itse lainan kokonaisuudessaan nimiini.

Auvoista perhearkea ei kauaa kestänyt ennen kun alkoi selvitä että rakkausromaanin ainesosia täytyisi etsiä jostain muualta. Puolisosta selvisi että rahankäyttö oli sellaista että perinnän ja ulosoton yhteydenotot olivat säännöllisiä. Meillä oli yhteisiä menoja yhteisen tilin kautta mutta myös omat tilit ja siten itsenäinen rahankäyttö kaikissa muissa paitsi puhtaasti yhteisissä menoissa (asuntolainan maksu puoliksi, autojen kulut, vakuutukset yms.). Täten en ollut täysin perillä siitä että missä mennään.

Kun olimme päättäneet erota, oli ajatus että eksäni etsii rauhassa asuntoa joka olisi sopiva sekä kooltaan että sijainniltaan. Sovimme että hän maksaa tämän ajan asumiskuluina sähkö- ja vesilaskut. Tilanne jäi tähän pisteeseen joiksikin kuukausiksi.
Miksi kerron tätä? Koska tässä kohtaa tulee ensimmäinen syy siihen miten jäin talooni tavallaan jumiin.
Kun eksä vihdoin löysi sopivan asunnon ja muutti pois, alkoi selvitä ikävä totuus. Hän ei ollut maksanut yhtäkään sähkö- tai vesilaskuista joita oli minun nimelläni tullut. Kaikkihan oli minun nimissä koska toinen henkilö ei saanut mitään omiin nimiinsä ilman suuria ennakko-/takuumaksuja luottotiedottomuuden vuoksi.
Jouduin makselemaan rästilaskuja pois pikkuhiljaa. Samalla eksä oli tehnyt laskelmiaan joiden mukaan olen velkaa hänelle 3000€ puutarhatöistä joita oli edellisenä kesänä tehnyt.

Kun tilanne alkoi tasoittumaan, jouduin uudelleen loukkuun jonka vuoksi asuinkin asunnossa kauan. Eksän elämä oli sellaista että hänelle sattui ilkeitä ja ikäviä työpaikkoja ja vuokranantajia. Tai niin minulle uskoteltiin. Vasta kun kerran olin lasta hakemassa ja ulosottomiehet saapuivat varmistamaan eksäni lähtemistä silloisesta asunnostaan, ymmärsin että kaikki ilkeät vuokranantajat olivatkin olleet vain vihoissaan maksamattomista vuokrista ja todennäköisesti huonot työpaikatkin olivat olleet jotain muuta, ehkä huonoon työntekijään liittyvää. Lapsen toinen koti vaihtui noin kerran vuodessa, kun häädön vuoksi täytyi etsiä uusi hetkellinen koti. Oli aika jolloin lapseni olisi joutunut asumaan asumiskelvottomassa pihamökissä pari kuukautta ellen olisi ottanut lasta itselleni tuoksi aikaa.
Tämän hirveän epävarmuuden ja epävakauden vuoksi minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tarjota lapselleni vakaa ympäristö edes toisen vanhemman luona. Näin sitten meni monta vuotta.

Omistusasuminen toki onnistui kun kävin töissä ja tein paljon keikkatöitä. Ylimääräisen työn tekeminen oli helppoa kun olin kuitenkin joka toinen viikko yksin lapsen ollessa toisen vanhemman takana. Onnistuipa velkojen maksukin erityisen hyvin tuossa elämäntilanteessa.

Olin päättänyt että asiat muuttuvat kun lapsi on tietyn ikäinen. Pidin kouluikää sellaisena. Olimme puhuneet toisen vanhemman kanssa että kouluikäisen olisi hyvä asua vain toisessa kodissa. Pidin itseäni tulevana lähivanhempana. Aloin tehdä suunnitelmia siitä miten toimisin. Näihin suunnitelmiin kuului akateemisten opintojen aloittaminen toisessa kaupungissa. Aloin valmistautumaan toden teolla erityisen vaativiin pääsykokeisiin, mielessä se että tietyn ajan päästä olisin lapsen kanssa aloittamassa uutta elämää. Opintojen pituuden vuoksi tämä elämänvaihe tulisi kestämään useamman vuoden eikä siten haittaisi että kerrankin myös minun kautta tulee muutoksia.
Täynnä tarmoa, olin niin päättäväinen pyrkimyksissäni että aloin aika nopealla aikataululla toteuttamaan eräänlaista downshiftingia. Muutin kodistani pienempään "opiskelijaboksiin", tarkoituksena hakea parin kuukauden aikana sellaista tavaran ja huonekalujen määrää ja kokoonpanoa jolla pärjäisi tulevat vuodet. Pomppu isosta tilavasta asunnosta pieneen tehoasumiseen on suuri mutta otin tämän positiivisena haasteena. Lisäksi pääsisin jo vähän aiemmin pois siitä asunnosta jossa en oikeasti ollut moneen vuoteen asunut muuta kuin ulkopuolisista syistä. Olisi aikaa ensin vähentää kamaa ja sitten myydä ylimääräistä pikkuhiljaa pois.

Suhteellisen hyvin toimeentulevana ei ollut edes ajatuksen tasolla mitään ongelmaa siinä että hetken asuu vuokralla, kun myy omistuskämppäänsä. Kunnes sitten tuli jälleen haaste.

Entinen puolisoni ilmoitti vaihtavansa maisemia ja muuttavansa pois. Ilmoitus tuli reilun kuukauden varoajalla ja oli kaikkinensa mullistava. Lasta hän ei ottaisi sillä on oman osansa kasvatuksesta tehnyt lapseni isosisarusten kanssa (katkeruus ehkä paistaa läpi mutta nämä ovat hänen omia sanoja). Kävi erittäin nopeasti selväksi että tämä muuttunut tilanne vaikutti monella tapaa. En pystynyt enää keskittymään pääsykokeiden lukemisiin. En pystynyt tekemään ylimääräisiä työvuoroja tai keikkoja juuri lainkaan. Itsekin olin juuri vaihtanut hetkellisesti työpaikkaa ja jäänyt virkavapaalle omasta työstäni, tämä vei voimavaroja. Lapsi alkoi oireilemaan kun toinen vanhempi oli yhtäkkiä lähtenyt, kuka lapsi ei niin tekisikään? Ei lapsi ymmärrä muuta kuin sen että hänet on jätetty. Keskityin siis ensisijaisesti tähän uuteen työhön ja lapseen ja kotielämän vakauttamiseen.

Lopputulemana jäinkin samaan kaupunkiin vuokralle missä myös omistamani asunto sijaitsi. Kun lähes joka osa-alueella oli tullut seinä vastaan ja/tai ennalta odottamattomat tapahtumaketjut osuivat kohdalle, sitä ikään kuin vain katseli omaa elämäänsä ja sitä kuinka se leijaili ohitse.
Vaikeudet asunnon myynnissä jatkuivat, aika ei vain ollut suotuisa sen myyntiin. Itse voin pahoin kun vain ajattelinkin koko asuntoa enkä voinut sinne mennä ilman paniikkioireita ja tunnetta että oksennan minä hetkenä hyvänsä. Samalla tulotason tiputtua 500-800€/kk alkoi taloudellinen painekin taas kasvamaan.

Kun asiat laajalti vaikuttavat toisiinsa ja ovat sidoksissa keskenään, on vaikea eritellä jotain asiaa pois kokonaisuudesta ilman että ei jäisi jotain oleellista sanomatta. Kun kuitenkin tästä asumisesta en ole halunnut aiemmin kertoa henkilökohtaisimpia asioita, on se varmasti ollut vaikuttamassa väärinymmärrysten syntyyn.

Viime ajat olen halunnut, enemmän kuin mitään muuta, että tuo omistusasunto päätyisi jo menneeseen aikamuotoon elämässäni. Tästä on onneksi nyt kevään mittaan alkanut ilmetä kannustavia merkkejä että näin tapahtuisi.

Ehkä tämä selvensi vähän sitä miksi ja miten.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Diakoniatoimisto


Uhka vai pelastus? Kuva täältä.
Tämän "kamppailuni" valopilkkuna on ollut hetkittäinen yhteys diakoniatoimistoon. Siellä olen saanut asioida ihmisen kanssa joka oikeasti kuuntelee ja välittää. No, ainakin kuuntelee empaattisesti. Joskus auttaa paljon kun on joku (ulkopuolinen) jolle vuodattaa omia asioitaan ja ahdistuksiaan.

Sain siis sosiaalitoimesta "toimeksiannon" hakeutua diakoniatoimistoon koska "sieltä voit saada ruoka-apua". Laitoin viestiä alueeni toimistoon yhdelle työntekijälle jonka kanssa sovin ajan jolloin tapaisimme. Annoin etukäteen tilanteestani niin paljon informaatiota kun vain viitsin sähköpostiin kirjoittaa, halusin että jotain perustietoa toimistossa olisi kun sinne menen.

Kun tapaamisen ajankohta sitten koitti, menin seurakuntatalolle vähin odotuksin. Vilpittömästi ajattelin että mikä tahansa apu on parempi kuin ei mikään apu. Työntekijä otti lisää tietoja tilanteestani ylös: tuloja, menoja, selkoa juoksevista ja eräluontoisista kuluista ja sen sellaista. Nopeasti päästiin sen vedenjakajan äärelle mikä tässä on kaikista huominarvoisin; tilanteeni on kaiken järjen mukaan suhteellisen tilapäinen, mutta haastava. Onko tilanne hyvä, huono, olenko autettavissa vai avun ulottumattomissa? Ihmisenä työntekijä ymmärsi sen että jos en maksa laskuja ja eriä joita on maksettavana se johtaisi ikävämpään tilanteeseen. Pykälät eivät tätä tunnistakaan sitten kuten jo aiemmin totesimme.

Jossain vaiheessa diakoniatyöntekijä kertoi että voisi auttaa vähän. Jos tiivistetään lyhyeksi niin sain rahallista apua laskujen maksuun. Toimistosta maksettiin osa rästissä olleesta vuokrasta, mikä oli tietysti suuri helpotus. Sain lapselle talviurheiluvälineen hankintaan apua. Lisäksi saisin kupongin jolla hakea ruoka-avustusta noin kerran kuukaudessa.

Se, että sain ymmärrystä ja pientä apuakin, auttoi suunnattomasti. Rahallisesti puhutaan vain muutamasta satasesta mutta se auttoi siinä tilanteessa enemmän kuin paljon, kun vuokria oli maksettavana enemmän kuin mitä oli varaa maksaa. Sain sitä kannatteluapua mista aiemmin kirjoitin.

Tilanne on tällä hetkellä oikeastaan sama kuin silloin pari kuukautta sitten, mutta olen selvinnyt osin sen avulla tänne asti. Ehkä tästä sitten taas mennään pari kuukautta eteenpäin.

Diakoniatoimessa selviteltiin mahdollisuutta saada rahallista apua laskuihin ja rästisaataviin jostain diakoniatoimen omasta harkinnanvaraisesta avustusrahastosta. Asiani käsiteltiinkin siellä, harmikseni siellä oltiin todettu että tilanteeni on liian huono, että apu ei muuttaisi mitään vaan pitkittäisi tilannetta. Eli toisinsanoen kannatteluapua ei enempiä sieltä tulisi. Koska en ollut odottanutkaan enempiä apuja niin en tuosta sen pahemmin ahdistunut.

Tietysti olisi hauska tietää mikä on se paikka ihmisen olla mikä on juuri sopivasti huono mutta tarpeeksi hyvä. Tässähän kuitenkin taas on kysymys siitä miten apua olisi saatavilla kun ihan kaikki on huonosti eikä ylhäällä pysy ilman jatkuvaa ja vankkaa ulkopuolista tukea. Oma tilanteeni degeneroituu kuukausi kuukaudelta, se on selvä. En vain haluaisi luovuttaa, ehkä se on se este joka täytyy ylittää (tai alittaa) että julkiset instanssit rientäisivät apuun. Ehkä se selviää viimeistään ensi vuonna kun Kela alkaa maksaa toimeentulotukea. Tuota aihetta voisikin pohtia kun sitä on ensin julkisuudessa heruteltu.

Diakoniatoimistosta jäi kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Sieltä saatu kuuntelu ja ymmärrys sekä myös konkreettinen apu merkitsee paljon. Käyn noin kerran kuukaudessa siellä hakemassa ruokakupongin jolla saan toisaalta hakea ruokakassin. Sen taas olen hakenut kuukauden siinä vaiheessa kun raha on todella jo loppumassa eikä kaupasta pahemmin enää mitään haeta. Oikein hyväksi olen kokenut.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Kuva täältä
Miellyttävää pääsiäisen aikaa kaikille!

Koitan saada lisää luettavaa valmiiksi pyhien aikana.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kolmas sektori apuun

Ukollakin on paljolti laskuja rästissä. Kuva: iosphere
Tässä vaiheessa tarinaa siirrytään hyväntekeväisyyden armolliseen maailmaan.

Sosiaalitoimiston lopulta saadessa päätöksen aikaan (joka siis oli kielteinen) ja ohjaten minut diakoniatoimiston puoleen olin menettänyt uskoni siihen että apua mistään saisin.

Omaa tilannettani kohtaan olin aika tunnekylmä. Ehkä sellainen toimii defenssinä, ehkä sitä on vain niin turta kun pyörittää kuvia ja ajatuksia maksamattomista laskuista ja sellaisesta yöstä toiseen. Aloin kuitenkin tutkia apumahdollisuuksia alueellani. Otin yhteyttä sekä diakoniatoimistoon että erääseen hyväntekeväisyysjärjestöön. Mielikuvani tuosta järjestöstä oli oikein positiivinen, ja heidän sivuillaan oli mainittu monenlaisen avun saamisen mahdollisuus. Laitoin sinne sähköpostia, avasin tilanteeni. Sain kutsun saapua tiettyyn paikkaa tiettyyn aikaan. En ollut pyytänyt apua itselleni vaan lapselle, sillä olin joutunut esim. harrastusasioissa syömään sanani hänelle. Sen kummemmin lapsi kuin minä itsekään emme voi nyt harrastaa mitään maksullista tai hankkia varusteita, itsellä ei ole edes ulkoiluvaatteita joilla esim. pulkkamäessä pakkasella pärjäisi. Tietysti kevään kynnyksellä tuo asia ei ole enää niin hirveän ajankohtainen, yllättäen sitä vaan pärjäsi taas ilman lämpimiä ulkoiluvaatteita. On minulla toki hyvä talvitakki mutta ei liikuntaan soveltuva. Ajattelin että edes lapselle tulisi mahdollisuus "johonkin", en oikein edes tiedä mihin.

Ylpeyteni jo aikapäiviä sitten nielleenä kävelin järjestön tiloihin. Ja järkytyin. Olin kirpputorilla jossa oli toinen toistaan kammottavampia rytkyjä ja apu olisi näistä valita sopivaa päällepantavaa. Ja nyt huomio: olen kulkenut kirpputoreilla, lähetystoreilla, huutokaupoissa ja muissa vastaavissa paikoissa hyvin paljon, pikkupoikana isän mukana ja ensimmäiset myyntipöytäni teini-ikäisenä järjestelleenä. Minä kyllä tiedän mitä kirppistouhu on ja varmaan eniten pitämäni vaatteet niiltä ostanut. Tämä paikka oli kuitenkin kamala. "Sinne päin"-tyyppistä tavaraa hyllyt täynnä. Paikassa oli hirveä sotku ja jotain pahasti vialla, sain allergisia reaktioita vaikka en ole mitenkään herkkä millekään yleensä. Puhtaasta kohteliaisuudesta otin pari vaatetta lapselle ja poistuin paikasta hymy naamalla miettien että miten tämä nyt näin meni. Sain pari nukkaista, oikein kovastikin käytettyä paitaa lapselle. Onnistuin kokemaan tämänkin erityisen lannistavana vaikka niin ei ehkä saisi kokea. Ajattelin että en uskalla lähestyä enää mitään hyväntekeväisyysjärjestöä koska en halua vastaanottaa kirpputorikamaa sillä sitä en tarvitse. En myöskään haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. Pettymykseni tuohon paikkaan olisi siis parempi pitää omana tietona.

Ulkoisesti varmasti kukaan ei minusta huomaisi että rahasta on pulaa. Joulun jälkeen esimerkiksi satsasin alennusmyyntien viime hetkillä rahaa vaatteisiin niin että sain uutta hienoa päällepantavaa pitkäksi aikaa, hintojen ollessa parhaimmillaan 10% alkuperäisestä. En tosin tiedä saisiko vähävaraisella olla uusia vaatteita, se kun ei ole loogista. Tykkään kuitenkin olla ja näyttää puhtaalta ja siistiltä, ja jos uusia vaatteita on mahdollista löytää kerran-pari vuodessa superalesta lähes kirpparihinnoin niin tartun kyllä siihen. Ja muutenkin, onhan tämä suhteellisen tuore tilanne, kuitenkin olen koko aikuisikäni töitä tehnyt ja siinä mielessä tienannut vaatteet päälleni että ei sen kuulukaan näkyä ulospäin.

Olin tuonne hyväntekeväisyysjärjestöön laittanut pyyntöä erityisesti lapsen harrastetoimintaan liittyen. Sieltä on tuon vaatelahjoituskammotuksen lisäksi tullut kerran mahdollisuus osallistua sellaiseen koko perheen toimintaan joka muuten olisi maksullisuutensa vuoksi jäänyt tekemättä. Ihana ajatus sai sekin kolhun kun toimintaa varten tarvittavia lippuja hakiessani vastassa oli järjestön vapaaehtoistyöntekijä, joka teki kovaan ääneen selväksi että tuntee minut vanhempieni kautta. Liput haettiin järjestön tiloista jossa oli paljon muitakin ihmisiä paikalla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka olen ja mitä teen siellä. Myöskin vanhempani ja heidän tekemisensä tuli kaikille selväksi.

Kolmannen sektorin akilleen kantapää on sen voimakas vapaaehtoissidonnaisuus. Auttamistyön suuria kulmakiviä on toiminnan eettisyys ja työn eettiset periaatteet. Työhön perehdyttäminen ja kouluttaminen on usein pintapuolista ja ehkä enemmän työtehtäviin liittyvää. Eettiset toimintaperitaatteet eivät välttämättä ole kaikilla hyväntahtoisilla auttajilla selkäytimessä asti; se hyvä tahto kun riittää aika pitkälle ja se usein onkin ainoa vapaaehtoisuuden vaatimus.
Eettiseen koodistoon tulisi kuitenkin kuulua aina asiakkaiden yksityisyyden suoja. Itse koin hämmentävänä ja vähän loukkaavanakin sen että minulle täysin tuntematon ihminen kailottaa kovaan ääneen tunnistaneeni minut nimen perusteella ja kuinka hän tuntee vanhempani. Ensi alkuun minua häiritsi suunnattomasti se että kaikki tietoni on tuolla järjestössä enkä tiedä ollenkaan keillä kaikilla on pääsy näihin tietoihin. Kovin mielelläni en enää asioi kyseisessä paikassa kahden epämääräisen kokemuksen jälkeen, vaikka toki tunteet ovatkin tasoittuneet kun aikaa on kulunut.

Toiseen tällaiseen järjestöön en sitten enää uskaltanut olla yhteydessä, oikeastaan vain sen vuoksi että sen paikallisjärjestön aktiivina toimii eräs puolituttuni. Ajatus siitä että hän saisi lukea jotain tilanteeni selontekoa on karmaiseva. Voisin keskustellen melkein kenen kanssa tahansa puhua näistä asioista mutta en enää niin että kirjoitan paperille ahdinkoni ja sitten tuota paperia lukee kuka tahansa.

Tällä hetkellä kokemukseni hyväntekeväisyydestä on kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen. Seuraavassa tekstissä kerron diakoniatoimistosta ja sen kautta sain erittäin hyvän kokemuksen vielä yhdestä kolmannen sektorin toimijasta. Nämä paikallisesti toimivat yhdistykset ovat niitä joiden suhteen olen sitten vähän varuillani. Jälleen palataan siihen että on tylsää kritisoida ketään joka toimii kuitenkin puhtaasti vilpittömyyttään. Kuitenkin. Olen itse ollut toisella puolella eli sitä hyväntekeväisyyttä tekevänä osapuolena, nytpä on kokemus sitten molemmista. Otan kyllä edelleen kaikenlaista apua vastaan kunhan kiusallisuusaspektit jäävät vähemmälle.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Luokkaerot luokattomassa yhteiskunnassa - saavatko kaikki apua sosiaalitoimesta?

Talouden tasapainoilua vuodesta toiseen. Kuva: Iosphere
 
Tässä kirjoituksessa päivitellään tilannetta ja tavallaan jatketaan siitä mihin edellisessä jäätiin. Teksti käsittelee lähinnä sitä miten lähdin hakemaan apua sosiaalitoimesta. Tämä osio on todella pitkä mutta ajattelin silti sen yhtenä julkaista.

Luokkaeroja olen miettinyt hurjasti viime aikoina. Oma näkemykseni on muuttunut yllättävästikin. Olen aina kokenut olevani sellaista vahvaa keskiluokkaa, en ole varakkaasta perheestä, työläisperheen kersa kuten suurin osa kavereistanikin. Meillä kotona ei herrapelkoa tai -vihaa ole lietsottu, uskon että hyvin tyypilliseen tapaan on kehotettu kouluttautumaan ammattiin, mikä se sitten onkaan. Sellainen näkemys on ollut että ei niinkään se mihin synnyt vaan se mitä päätöksiä ja valintoja elämässäsi teet, ne vaikuttavat siihen mihin päädyt. Totta tuokin,mutta.. Joudun toteamaan että kyllä sillä vain on väliä missä sosiaalisessa luokassa olet. Tämä tulee esiin erilaisten vastoinkäymisten sietokyvyssä. Mitä korkeammalta lähtee, sen enemmän on tippumisvaraa ja siten mahdollisuuksia joko pehmittää tippumista tai lähteä uuteen nousuun. Mitä heikommilta lähtee sen nopeammin mätkähtää maihin, sen vähemmän on aikaa reagoida muutoksiin.
Kauniisti ilmaistuna alkaa olla väsynyt olo (suhteessa taloudelliseen tilanteeseen). Olen kuitenkin aina yrittänyt parhaani ja pärjätä. Olen tehnyt niin perkeleesti työtä että olen selviytynyt edellisestä taloudellisesta kamppailusta mitä tässä blogissa onkin seurattu, olen yrittänyt olla tuottava ja kuuliainen kansalainen jne. Kuitenkin tässä pikkuhiljaa jokainen vastaisku on vienyt pikkuista syvemmälle alaspäin, lannistanut vähäsen lisää. Huomioitava on että en todella lannistu tai alistu tai luovuta, se on vain se tunne mikä tulee aika ajoin. Aivan turhaan olisin tähän asti taistellut ja sitten löisin hanskat tiskiin. Nyt on vain taas vähän uudentyyppiset haasteet ja täytyy kokeilla erilaisia lähestymistapoja niiden selättämiseksi. En kuitenkaan luovuta koska se olisi liian helppoa. Lähinnä luovuttamisella tarkoitan kaikkien laskujen huomiotta jättämistä ja peliajan hankkimista perintä- ja ulosottomenettelyllä + sillä ajatuksella että "sossu auttaa". Koska silloin se auttaisi.
Jos tuohon luokkaeroasiaan jotenkin paneutuisi. Syksyllä siis tilanne alkoi mennä hassummaksi. Kaikenlaista pientä kun kertyy niin johan kuluu satanen ja toinen, auto rikkoontuu ja menee lähemmäs tonni, stressi vie lääkäriin ja tulee menoerää sieltä, voitte kuvitella. Viimeiseen asti yritin, ajatuksissa se että elariasian hoituessa saan vähän helpotusta jne. Joululahjoja ja verorästejä ja vakuutusmaksuja ja kaikenlaista sattui sitten taas samaan hetkeen. Kiristänyt olen jälleen niin monesta, olen siinä haka, mutta silti ei tulot kuittaa menoja, ei millään.
Suunnattoman henkisen ponnistelun jälkeen hain sosiaalitoimen lastenvalvojan kehottamana toimeentulotukea. Liitteiden määrä oli niin valtava että jo se oli omiaan lannistamaan lisää. Hattu kourassa menin sossuun anelemaan rahaa. Maksuja rästissä, tili pakkasella ajattelin että yhteiskunta auttaa kuten niin montaa vähävaraista tuntemaani. 

Näin sattumalta laskelmat mitä minusta on tehty. Aiemmin olen hakenut toimeentulotukea kahtena kuukautena, marras- ja joulukuussa 2006. Tuolloin olin yhtä lailla oikeasti rahaton mutta sossun laskelmien mukaan rahaa oli tuolloin tarpeeksi. Silloin sain toiselta kuukaudelta 80€, toiselta en mitään. Kahden kuukauden tulot olivat tuon 80€ verran. Opintotuet oli peruutettu tulorajojen ylityttyä, keikkatyöt kuitenkin loppuivat samalla kun tuetkin oli peruutettu. Laskennallisesti sain opintolainaa 200€/kk, nämä olin kuitenkin käyttänyt jo aiemmin syksystä. Nuorena ja sinisilmäisenä vain nielin tilanteen, en muista kuinka selvisin. Vanhempien avittamana kait.

Mutta, niistä sossun laskelmista. Niinhän kävi nytkin että laskelmien mukaan olen tarpeeksi hyvätuloinen. Selvyyden saaminen toimeentulotuen myöntämiseen kesti pitkään koska piti toimittaa lisäselvityksiä. Ensimmäinen ongelma tuli siinä että hakemukseen ei oikein voi kirjoittaa mitään, ainoastaan laittaa numeroita. Vaikka yritin selittää pieneen tilaan asioitani, sain lisäselvityspyynnön missä pyydettiin selvitystä niihin asioihin mitä olin jo yrittänyt selvittää. Palattiin siihen että minun tulisi esittää elatussopimus lapsen elatuksesta. Jota ei siis ole. Josta olin antanut selvityksen että sitä ei ole. Joka on osasyy ongelmaan että tulopuoli ei korreloi sen kanssa mitä lasketaan. No kuitenkin. Tili kympin verran miinuksella, vuokrat rästissä sain kuulla että minulle jää niin paljon rahaa käyttöön että apua ei pykälien mukaan vaan voi antaa. Menoiksi ei huomioida sitä että myynnissä olevaa taloa on pakko lämmittää tai että siitä on joka tapauksessa kuluja (ymmärrän nyt niin hyvin ns. kahden asunnon loukussa olevia). Menoiksi ei huomioida sitä että kuljetan lasta toisessa kaupungissa että tämä näkisi toista vanhempaansa. Menoiksi ei hyväksytä mitään lainanhoitokuluja. Ei mitään. En ymmärtänyt täysin sossun tekemää laskelmaa mutta ilmeisesti menoiksi oli katsottu ainoastaan vuokra ja noin 30€ sähkölaskua. Ei vakuutuksia, ei mitään. Sosiaalityöntekijä ei suostunut tapaamaan minua, ilmoitti että on tehnyt jo kerran laskelmat ja hän ei tiedä mitä hänellä olisi tarjota. En saanut henkilökohtaisesti tilaisuutta esittää tilannettani. Hän onneksi lupasi keskustella lapsen asioita hoitaneen henkilön kanssa.
Tarina jatkui siten että minulta pyydettiin selvitys varallisuudesta. Ilmoitin kaikki velkani (jota on tullut lisää aika määrä syksyn takapakkien vuoksi, myös luottokorttivelkaa) ja muutaman tonnin säästöni. Tottakai säästöt huomioitiin mutta velkaa ei. Minulle ilmoitettiin että säästöjä voi käyttää tullakseen toimeen. Tässä kohtaa tapahtui yksi blogin sisältöön keskeisesti vaikuttava asia: lunastin viimeistä senttiä myöten osake- ja rahastosäästöni sekä tyhjäsin säästötilini! Jo lannistuneena, yöunet menettäneenä ja laskuja pelkäävänä hermorauniona tämä oli kamalaa. Säästöt joita olen saanut suurella ylpeydellä kerättyä ovat muodostuneet tavallaan henkiseksi pelastusrenkaaksi. Ne ovat ihan se viimeinen keino ennen hukkumista. Ja nyt jouduin käyttämään sen. Ajatus ja kokemus siitä että nyt ei ole enää yhtään mitään apua jos tästä mennään vielä huonompaan suuntaan, se tuntui ja tuntuu erittäin pahalta. "Tässäkö palkka siitä että yrittää hoitaa asiansa ja pärjätä elämässä? Miksi meninkään kouluun? Pitäisikö lopettaa ja mennä töihin joita en halua tehdä tai jotka eivät vastaa koulutustani (blogia tuntevat tietävät että aiempi ammattini on 90% työpaikoissa vuorotyötä ja olen ekaluokkalaisen (yksin)huoltaja, vuorotyö ei noin vain onnistu. Vaihdoin ennen opiskelua työpaikkaa koska minulle luvattiin päivätyötä mutta se menikin puihin)? Pitäisikö vain luovuttaa?
Lunastin siis kaiken mitä lunastettavissa oli (s-ryhmän osakkuudet jäivät koska niiden lunastaminen on pitkällistä hommaa). Rästissä olevien maksujen määrä sekä kerrytetty uusi luotto aiemmilta miinuskuukausilta oli niin suuri että rahat menivät kaikki siihen. Edelleen maksettavaa on reilusti ja rahaa maksamiseen ei ole. Suurin vastaisku tuli oikeastaan siitä että olin onnistunut sivuuttamaan veromätkyt ajattelemalla että maksan ne kun saan omistusasunnon myydyksi. Pelkästään mätkyjen määrä on lähes kahden kuukauden nykyistä tulotasoa vastaava summa. Säästöjen kotiutukset tulivat kahdessa erässä tilille. Ensimmäisen erän saapuessa maksoin välittömästi samalla summalla laskuja. Toiselle rahalähetykselle oli jo yhtä lailla kohteet tiedossa, vaikka siitä meni jo iso siivu myös arjen pyörittämiseen.
Uskoni yhteiskunnan erityisesti tilapäisestä ahdingosta kärsivien auttamisesta karisi tuon ensimmäisen ja toisen säästöjen kotiutustilityksen välissä. Olin Prisman parkkipaikalla kun sain puhelun sosiaalitoimesta. Virkailija joka oli aiemmin ollut haluton tapaamaan minua henkilökohtaisesti oli nyt jutellut lastenvalvojan kanssa ja ymmärsi tilanteeni paremmin. Viesti oli kuitenkin lohduton. Apua ei voi antaa koska minulla on omistusasunto; apu olisi kuulemma henkilökohtaisen omaisuuden ylläpitoa. Ainoastaan jos asunto on homeessa tai siitä on tehty kaupat mutta kauppahintaa ei ole vielä saatu, sitten saisin apua.
Muistan kun viimeinen toivonkipinä sammui siihen hetkeen. Menin aikalailla sanattomaksi. Täydellinen lamaantuminen, "mitä nyt teen?". Sain ehdotuksen hakeutua diakoniatoimistoon josta voisin saada ruoka-apua. Hyvin toimeentulevasta (joskin velkaantuneesta ja tuota velkataakkaa maksavasta) kansalaisesta ruokajonoon about vuodessa. Jälleen sellainen hivenen lannistava ajatus.

Tässä noin puolitoista kuukautta kestäneessä ajanjaksossa koin itseni monessa suhteessa nöyryytetyksi. Avun hakeminen ja koko elämän tulostaminen kymmenille papereille ei ollut kivaa. Se että joku arvioi ja "pisteyttää" sinut, se ei ole kivaa. Se että kun se käyttötili on todellisesti miinuksella ja silti väitetään että varallisuutta on, se ei ole kivaa. Se, että tiedostan että jos lakkaisin yrittämästä niin saisin apua, se ei ole kivaa.
Julkinen, verovaroin tapahtuva lähimmäisen auttaminen on niin sokeaa mitä tulee inhimillisyyteen, että se ei tunnista ihmistä pykälien takaa. Sossutäti olisi ollut halukas auttamaan kun lopulta ymmärsi tilanteen, mutta hänen kätensä ovat sidotut niin kuin hän asian ilmaisi.

Sosiaalitoimiston apuun en enää siis voi toivoa varata. Tilapäisen kuormittavan tilanteen ylittämiseksi tarvisinn nyt vain kannatteluapua kunnes pääsen irti omistusasuntoon liittyvistä sidoksista.
Minun pitäisi kuitenkin olla joko syvemmällä ahdingossa ja/tai välinpitämätön talouteni tilasta.
Tällä hetkellä olisin yhteiskunnan kannalta kaikista halvin asiakas, sillä en tarvisi paljoa. Jos syöksyn syvemmälle ja olen useamman palvelun tarpeessa, sitä kalliimmaksi tulen. Tätä ristiriitaa en ole vielä selättänyt että vasta sitten tulisi apua kun se on veronmaksajille kaikista kalleinta.

Oikeasti ärsyttää mitä enemmän miettii sitä että jos minua ei huvittaisi olla töissä tai koulussa, vaan olisin elämäntapavätys puhtaasti valinnasta, yhteiskunta tukisi niin että minimitoimeentulo olisi turvattu. Tällä hetkellä kun on tiukka taloudellinen tilanne ja oljenkorret on käytetty mutta samalla myös halua toimia vastuullisesti, olen jotenkin punainen vaate pykälien silmissä.

Nämä tapahtumat johtivat siihen että jouduin tarttumaan kolmannen sektorin palveluihin. Vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä ruokajono tulee kuvaan siinä kohtaa. Näistä seuraavassa kirjoituksessa.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa

 
Iospherelläkin tulee pää kipeäksi kun liikaa pohtii...
 Tervehdys toiselta puolelta aitaa! Siellä näyttää ruoho vihreämmältä, täällä maasta tupsahtelee sellaisia kuivahtaneita heinänkorsia...
Toisin sanoen, heikohkosti menee. Tai se on mahdollisesti jopa understatement, heikohko. No, elossa kuitenkin!
Syksyn muuttunut elämäntilanne haasteineen otti ihan uuden muodon (olen ilmeisen vetovoimainen mitä tulee muutoksiin ja käänteisiin heh..) ja rimannostoa harjoitettiin jälleen urakalla.
Jos kaikki tähänastinen työ blogin aloittamisesta lähtien on ollut sellaista piiritason kikkailua niin nyt ollaan treenattu ahkerasti taloustumpeloiden SM-kisoja varten. Itseni uunottamisessa ja huonossa säkässä olen jo niin hyvä että se ei vaadi enää työskentelyä. Ehkä myös muuttuneisiin tilanteisiin sopeutuminen on paikallaan, kovin helposti tunnun mieltävän tilanteen X pysyväksi asianlaidaksi ja sitten sivulta tuleva tilannemuutos Y tulee yhtä yllättäen kuin talvi autoilijoille. Voin ehkä siis pärjätä niissä keimeissä!
Selvennystä varmaan vaatii:
Aivan ensimmäisenä myönnän sen että en ole osannut tehdä ilmeisesti tarpeeksi uhrauksia kun talous on eri syistä venynyt tiukemmalle ja tiukemmalle.
En ole osannut hakea apua tarpeeksi ajoissa koska "minähän pärjään perkele!" (en ole kyllä luovuttamassa vieläkään että ei sen puoleen).
Varmasti vetoan monessa asiassa johonkin syyhyn. Usein niillä syillä on kuitenkin alla peruste, vaikkapa se että en asu terveyssyistä talossa jota yritän myydä tai että pidän autoa koska tarvitsen sitä lapsen kuljettamiseen toisen vanhempansa luona.
Sitten.
Tästä tulee pitkä kirjoitus ja tulen sen jakamaan niin että se julkaistaan osissa. Lukemismukavuuden nimissä.
Tähän ennen varsinaista päivityksen aloittamista täytyy sanoa että teksti on ollut jo kaksi kuukautta leikepöydällä. Tämä siksi että se on suurien tunteiden varassa kirjoitettu ja halusin edioida sieltä pois sellaista turhaa ja jättää jäljelle sitä kerrontaa missä kerrotaan asioista kuten ne menivät.
Henkilökohtainen talouteni voi huonosti, se on monien ja taas monien asioiden summa. Pahoinvointi lienee tilapäistä mutta ajoittain se on ollut yöunien menettämisen suuruista.
Viimeisimpien tietojen mukaan mikään yksittäinen taho minua ei auta. Joku sen vuoksi että ei mene vielä liian huonosti ja joku toinen että menee liian huonosti. Ihmiset auttamisverkostoissa näkevät tilanteeni ja avuntarpeeni mutta byrokraattinen pykäläviidakko estää avun antamisen.
Olen kerännyt tässä viimeisten kuukausien ajan omakohtaista kokemusta siitä miten vaikeaa on yrittää välttää perintäkierre ja ulosotto pienituloisena. Apua ei monesta paikasta anneta koska luottotiedot eivät ole menneet; toisille vasta se olisi avunannon kynnyksen ylittävä tekijä.
Pienituloinen joka yrittää sitkutella on todella huonossa jamassa systeemissämme. Yrittämisen lopettaminen palkittaisiin sillä että sosiaalihuoltomme auttaisi. Hassu järjestys.
Kerron ensinnä vain viimeisimmät elatusasiaan liittyvässä tilanteessa.


Lapsen elatukseen liittyvä asia on edennyt piiiitkännnnnsitttkeässssttiii.... Yksi stressaavimmista projekteista ever, eikä se ole edes ohitse vielä. Näin ei varmaan saisi sanoa ja tämä on toki vain oma kokemukseni, mutta eri viranomaisia kohdatessani on tullut tunne että isänä tällaisen asian ajamisen on tarkoitettava sitä että hommassa on jotain mätää, jotain jota en kerro, jotain mitä haluan peitellä tai ainakin jotain mitä vääristelen. Olen luonteeltani peruskiltti enkä pidä minkäänlaisesta asioiden vääntelystä tai kahden ihmisen välisestä konfliktitilanteesta. Oli erittäin hankalaa ja voimia vievää vaatia asianajajaa uskomaan minua ja tekemään elatuskanne niillä faktoilla jotka tilanteessa ovat alusta asti vaikuttaneet. Minun näkökulmastani jouduin väkisin puskemaan (tarkoittaa että sekä sanallisesti että kirjallisesti useaan otteeseen pyytämään ja selittämään) vaikka sellaisen vaateen että lapsen elatus tulee turvata tai ainakin dokumenteissa tulee lukea että olen pyytänyt elatusta siitä hetkestä lähtien kun lapsi on luonani asunut ja toinen vanhempi on elatuksen laiminlyönyt ja jättänyt vastaamatta viranomaisten yhteydenottoihin. Ajattelisi että ei ole vaikeaa, mutta se on helkkarin vaikeaa saada virallisiin papereihin asioita kuten ne ovat.

Oletuksiin perustuva asioiden hoitaminen on vahva käytäntö: enhän minä isänä/miehenä varmaankaan tarvitse elatukseen apua koska miehenä tienaan valtavasti rahaa. Niin.. Asianajaja ehdotti että elareita haettaisiin vasta siitä hetkestä kun kannetta tehdään (muutama kuukausi asian heidän toimistoon tulon jälkeen, 7kk elatustarpeen alkamisen jälkeen) mikä oli pöyristyttävää siihen nähden että olin joutunut lukuisia kertoja kysymään koska asiaa hoidetaan kun aikataulut eivät pitäneet. Heinäkuussa olen siis asian laittanut vireille ko. toimistossa, syyskuussa sain ajan jolloin asia on käyty läpi, toiselle vanhemmalle lähetettiin "kosiskelukirje" kai marraskuussa jolloin olisi saanut asian vielä sopia, kanne lähti juuri ennen joulua. Summa summarum, vaade äidin osallistumisesta lapsensa elatukseen jäi sen varjoon että eikö minulla kuitenkin olisi ollut keino elättää lasta. Totta kai on ollut, eihän tässä ole muuta mahdollisuutta kun toisen vanhemman annetaan pelleillä ja nauraa järjestelmälle ja käyttää sen hidasta toimivuutta hyödykseen. Apua elatukseen en ole sen sijaan saanut ja sitähän asia koskeekin. Kysymys on myös siitä että viranomaistaho tunnustaisi sen kuinka ja millä aikataululla olen asioita yrittänyt hoitaa. Nykyään tälle jo hymähtelen mutta unettomia öitä aiheen parissa on vietetty lukuisia. Oma ymmärrys on edelleen vähissä siinä mikä se perustavanlaatuinen ero on niissä kahdessa lapsessa joista toisen vanhemmat ovat tehneet elatussopimuksen ja toisen vanhemmat eivät sitä ole tehneet. En osaa sanoa miten pitkään vielä kuluu ennen kuin tuomari sopimuksen nuijallaan olevaisuuteen tuottaa. Tällä hetkellä elatusavullisia kuukausia on kulunut 12. Siinä alkaa olla jo tuntuva rahasumma jopa minimielatusavuin laskettuna. Joka sentti on ollut perheemme käyttövaroista pois tässä muutenkin tiukentuneessa tilanteessa.
Kunhan päätös elatusoikeudesta saadaan, alkaa mietintä siitä mistä lähtien tuo laitetaan maksuun.
Tämä on tämän hetken tilanteen tasaisin edennyt aihealue. Tarina eteni vuodenvaihteessa yhä nöyryyttävämpään suuntaan kun eri vaiheet johtivat meidät leipäjonoon asti. Kerron lisää heti kun saan aikaa viimeistellä luonnostekstiä valmiimmaksi. Tottapuhuen vähäsen hirvittää syöksyä tekstin kimppuun, aihe on hankala ja ahdistusta herättävä edelleen. Mutta täältä noustaan vielä ylös joten sen tulen julkaisemaan edes sen vuoksi että joskus itse saan lukea miten ikäviä vaiheita elettiinkään.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...